Puolivuotias Jesse James katosi Pielavedellä 21.5.2008 sen jälkeen, kun se oli jätetty vapaana pihalle perheen toisen, juoksunarussa olleen Jokke-koiran luo.

Kun isäntä meni puolen tunnin päästä ulos, häneen iski kauhu, sillä kumpaakaan koiraa ei näkynyt missään.

Joken juoksunarun klipsu oli irronnut pannasta,  Jokke päässyt  irti ja koirat oliva lähteneet jonnekin. Isäntä aloitti etsinnät heti. Kun ilta pimeni, isäntä lopetti etsinnän. Jokke tuli aamuyöllä kotiin ilman Jesseä.

Isäntä ei jaksanut odottaa päivän tuloa vaan lähti pimeyteen etsimään Jesseä. Tuloksetta!

Päivät kuluivat, eikä Jesseä näkynyt tai kuulunut. Isännän sisko oli laittanut nettiin katoamisilmoituksia koirasta ja isäntä itse ilmoitteli paikallislehdessä.

Myös isännän kaverit osallistuivat etsintöihin ja isännän sisar saapui eräänä viikonloppuna 500 kilometrin päästä miehensä kanssa etsimään Jesseä. He kiertelivät valokuvan kera talosta taloon ja etsivät pitkin metsiä, läheltä ja kaukaa. Kukaan ei vain ollut nähnyt Jesseä.

Isännälle iski jo pelko, että sudet olisivat vieneet koiran. Alueella oli nimittäin susiakin nähty. Päivät ja viikot vierivät. Isännän valtasi epätoivo.

Sitten eräänä päivänä hän sai kuulla, että Jesse olisi nähty naapurikunnan puolella Maaningalla, syrjäisellä hiekkatiellä. Sinne isäntä suunnisti heti. Päivät kuluivat mutta Jesseä ei löytynyt sieltäkään.

Tuli elokuu. Isäntä oli jo miltei toivonsa menettänyt. Hän kävi kuitenkin aina välillä etsimässä Jesseä.


Jesse kuvassa helmikuussa 2010

Elokuun 20. päivän illalla isäntä sai soiton Lapinlahden löytöeläinkodista.  Löytöeläinhoitajat olivat nähneet netissä kuvallisen katoamisilmoituksen Jessestä. Isäntä lähti täynnä toivoa ajamaan Lapinlahdelle.

Oi sitä ilon päivää, kun isäntä näki koiran. Se tosiaan oli Jesse.  No, koira oli kyllä lihonut, mutta kyllä se Jesse oli.  Ei voi oikein sanoin kuvailla sitä jälleennäkemisen riemua. Isäntä sai rakkaan koiransa takaisin. Isäntä ei olisi voinut kuvitellakaan, että Jesse vielä löytyisi. Se ehti olla päivää vaille kolme kuukautta kadoksissa. Sanoivat löytöeläinkodissa, että koira oli haettu jonkun luota ja että Jesse oli ehtinyt jokusen päivän jo ollakin löytöeläinkodissa.

Seuraavien päivien aikana isäntä sai selville Jessestä uusia asioita. Koira oli oppinut täysin sisäsiistiksi. Se oli myös oppinut käskyjä kuten esim istu, anna tassu, ym. Isäntä ei ainakaan
niitä ollut sille opettanut ennen katoamista. Niin uskomattomalle se kuulostaa, että kadonnut koira voi löytyä oltuaan noinkin kauan kadoksissa mutta totta se on. Toivosta ei kannata luopua!