Kotiutunut, Koira, Tampere, Etelä (Pirkanmaa)

Tampere, Etelä (Pirkanmaa)
02.01.2018, Kotiutunut, Koira
Bostonterrieriuros, 6 kk
livahtanut uuden kodin ovenraosta.
Lisätietoja:

Kun pikkukarkurista ei muutamaan päivään saatu havaintoja, eläinkommunikoija Terhi Jansson ilmoitti:

"Se kulki aluksi ristiin rastiin.
Tuli veden äärelle ja joutui veden varaan.
Pääsi rantaan ja juoksi säikähtäneenä metsään, jossa
kyyhötteli.
Sen jälkeen lähti liikkeelle.
Tuli ihmisten ilmoille nälkäisenä.
Joku mies n. 35-45 v otti sen haltuunsa.
Ei ole enää ulkona."

Katoamislappujen jakamista ei lopetettu.  Pennun ominut mies on tullut todennäköisesti tunnonvaivoihin kun hän on nähnyt katoamisilmoituksia ja on päästänyt muutaman päivän vankeuden jälkeen  pennun vapaaksi.  Hän olisi voinut hyvin  ilmoittaa pennusta omistajille tai löytöeläintarhaan. Eihän hänen olisi tarvinnut kertoa pitäneensä sitä kotonaan useita päiviä. Pennusta tuli havainto 9. tammikuuta ja se meni loukkuun seuraavana aamuyönä, 10. tammikuuta. Omistajilla oli riistakamera ilmoittamassa loukkuun menosta.

Nykyisin myydään myös loukkuvahteja, joita varten tarvitaan simkortti. Vahti ilmoittaa välittömästi, kun loukussa on eläin.

Ilmoituksen jätti: 2018
ID: 47725