Kadonneen koiran etsimisessä tärkeää:

- Katsoa kartasta aluetta, jossa koira on kadonnut
- SOITTO poliisille ja löytöeläintarhaan, lähellä kuntarajaa
myös naapurikuntien löytöeläintarhoihin
- Laittaa katoamisilmoitus nettiin, jakaa A4-ilmoituksia
postilaatikoihin, tolppiin ja ladonseiniin. 
 - Ilmoittaa kaikille lähiympäristössä
- Jättää karkaamispaikalle omistajalle tuoksuva vaate, vettä ja ruokaa.
- Aloittaa etsintä ja jakaa samalla (mieluiten kuvallisia) katoamisilmoituksia
- Grillata karkaamispaikalla
- Ilmoittaa lehdessä 
- Jatkaa etsintää kunnes etsitty löytyy

Huomioon otettavaa:

- Arka pentu piiloutuu, rohkea hakeutuu ihmisen luo
- Alkuvaiheessa koira on harvoin kovin kaukana,
se on ehkä mennyt juoksuisen koiran kotiportille tai tuttuun paikkaan. Riistaviettinen lähtee riistan perään, yleensä vastatuuleen, ellei saalis ollut lähtöhetkellä näkyvissä ( tuuli tuo tuoksun)
- Koirat kulkevat mieluusti tietä tai muuta helposti kuljettavaa reittiä, lepäävät ladoissa, rakennusten lähellä, kuusenoksien alla
- Käyvät öisin tunkioilla ja ravintoloiden jäteastioilla 

- Karannut koira on arka, sitä ei saa lähestyä.

Lukaise ohjeet:
Oma koira kiinni neuvokkuudella

Vieraan koirakarkurin kiinni ottaminen

LISÄOHJEITA KADONNEEN KOIRAN ETSIMISEEN

Yleensä karannut koira palaa katsomaan odotellaanko sitä karkaamispaikalla. Vaikka koira olisi lähtenyt kotipihalta, sinnekin jätetään tuttu vaate / kadonneen pennun nukkumaboksi, vettä ja ruokaa. 

Kotona pidetetään portti / autotallin ovi auki, vaikka koira olisi kadonnut jopa muutaman kymmenen km päässä kotoa.

Jos koira lähti pelästymisen takia, jätetään tuttu vaate ja ruokaa jonkin matkan päähän paikasta, josta se lähti. 

Jos koira lähti pelästyttyään jotakin, sitä ei kannata huudella. Jos se karkasi muuten vaan tai lähti riistan perään, kokemus on osoittanut, että se voi tulla takaisin, kun tuttu ihminen kutsuu sitä. Jos karkaamisesta on kulunut monia tunteja, ei koiraa pitäisi enää huudella nimeltä vaan yritetään herättää sen uteliaisuus. 

Aluksi koiraa etsitään lähiympäristöstä.  Voidaan myös tutkia autolla tai pyörällä ajaen lähitiet ja tienvarret, mutta ns. jalkapatikkaetsiminen on karkaamisen alkuvaiheessa paras etsimistapa (jos koira pelkää autoja,  se todennäköisesti karttelee tietä.)  Autoilusta pitävä koira tunnistaa oman perheen autonäänen.  Ellei koira ole lähtenyt saaliin jäljille, on se todennäköisesti lähtenyt kulkemaan helppokulkuisinta reittiä. Yksi mahdollisuus on sekin, että se lähti vastatuuleen, josta on se on saanut nenäänsä mielenkiintoisen tuoksun.  Vaihtoehtoja on siis monia.

Ks.

Korvat pidetään etsiessä kuulolla. Moni koira on löytynyt vasta liikenteen melun hiljennyttyä.

Maaseudulla tutkitaan karkaamispäaikan lähistöllä olevat ojat, lammet, lietealtaat, siilot, seulotaan maastoa samalla kuulostellen ääniä. Ei isoja etsintäporukoita, ei etsijäksi koiraa, joka ei ole karkurin tuttu. Poikkeuksena koira, joka on tottunut jäjittämään kadonneita koiria.

-  KARANNUT ROHKEA PENTU HAKEUTUU IHMISTEN PARIIN.  ARKAA PENTUA JOUTUU TOSISSAAN ETSIMÄÄN, KOSKA SE PIILOUTUU, EIKÄ TULE KUTSUMALLA ESIIIN. Kannattaa  pyytää kasvattaja pennun OMAN EMÄN kanssa  etsimään pentua.  Ks. kadonneen etsiminen kaverikoiralla. 

-  Samalla kun etsitään, pudotellaan postilaatikkoihin katoamislappuja. Ks. tekstin loppupuolelta ILMOITTELU.

- Hajujälkien tekeminen karkaamispaikalta turvallista reittiä kotiin. Omistajan ja perheen koiran jalanjäljistä jää tuttu tuoksu.

- Etsintäalueen laajentaminen, lappuilmoittelun laajentaminen. Tutkitaan tienvarret ja radanvarsi.

- Havaintojen tarkistaminen sitä mukaa kun niitä saadaan.

- Tarkkailllaan internetin  talteenotto- ja havaintoilmoituksia.

Ellei koira löydy, eikä siitä saada havaintoja, kannattaa laajentaa löytöeläintarhailmoittelua ajoissa. Jotkut soittelevat läpi kaikki löytöeläintarhat; koira on voitu ottaa autonkyytiin ja jättää määränpään löytöeläintarhaan.

- AINA, kun saadaan varmalta tuntuva havainto, havaintoalue laputetaan. Tutkitaan mahdoliset ojat ja muut vaarapaikat.  Ei pidä pettyä, ellei koiraa näy, kun sitä mennään sinne etsimään.  Harva omistaja näkee koiraansa havaintopaikalla, koska pakoileva koira alkaa vierastaa kaikkia.

- Jätetään ruokaa paikkaan, josta havaintoja saadaan lisää.  Siellä voi myös grillata. Joskus voi tärpätä yhdenkin havainnon jälkeen. 

Pitkään reissussa olleen koiran adrenaliinitaso on normaalia korkeampi, koira ei tule omistajan luo kutsusta, eikä näyttäydy havaintopaikalla omistajalle.  Jos sitä huutaa se lähtee karkuun.
( JUTUT -linkissä kerrotaan mm. Paipista, joka pinkaisi karkuun nähtyään omistajansa).

Kannattaa huomioida, että monista vain parikin päivää karkuteillä olleista koirista tulee hämärässäliikkujia.  

- Koiran loukuttaminen ruokintapaikan lähelle. Ellei koira tunnista enää omistajaansa, eikä sitä saa houkuteltua millään keinolla luo (Ks. oma koira kiinni neuvokkuudella), se loukutetaan mahdollisimman pian, jotta se ei enää vaihtaisi maisemaa.

Ks. Loukuttaminen

ILMOITTELU

 - Oman kunnan löytöeläintarhaan on jo soitettu, seuraavaksi soitetaan naapurinkuntien löytöeläintarhoihin.


- Ilmoitus radioon seuduilla, joilla radiot ottavat vastaan katoamisilmoituksia.

- Katoamisilmoitus nettiin ja paikallislehteen. Ei koiran nimeä näihinkään ilmoituksiin!

- Laaditaan kuvallisia katoamisilmoituksia (lappuihin ei laiteta kadonneen nimeä, sillä koira saatta pelästyä pahemman kerran vieraan kutsusta, koska sen adrenaliinitaso nousee karkureissulla). Laput kannattaa suojata kontaktimuovilla).
Samalla kun tulostetaan ilmoituslappuja, soitetaan
- Eläinlääkärille, taksikeskukseen, VPK:hon, aamulehden jakelukeskukseen, lintutarkkailijoille, tiedossa olevalle avuliaalle paikkakuntalaiselle, joka tuntee seudun ja asukkaat.
- maaseudulla myös vapaapalokuntaan ja metsästäjille > linkit


LAPUTTAMINEN
- Katoamislappuja jaetaan iäkkään koiran kadottua ainakin viiden kilometrin säteellä. Nuoren koiran kadottua ilmoituksia voi joutua viemään paljon laajemmalle, jopa 20 km päähän ja kauemmaksikin. Lappuja jätetään baareihin, kauppoihin, nakkareille, huoltoasemille, sähkötolppiin jne.