Juttu-makasiini

Yksinäiset rusakonpoikaset

Rusakkoemo voi saada vuosittain jopa neljä pentuetta.  Emärusakko ripottelee poikasia eri paikkoihin suojatakseen edes osan jälkikasvustaan pedoilta.  Suositus on, ettei poikaseen kosketa.  Viimeksi 15.9. Tampereelta löytyi suhteellisen pitkäkarvainen


15.9.17

rusakonpoikanen, jota luultiin kesykaniksi. Talteenotettaessa ei poikanen ollut yrittänyt lähteä ihmistä karkuun. Poikanen oli hetken aikaa löytäjiensä kylpyhuoneessa.  Se vietiin pihalle takaisin samaan paikkaan, jossa se oli könöttänyt paikallaan . Löytäjä pyyhki poikasen turkin ruoholla ennen kuin jätti sen ulos.

Aiheesta lisää


Moottoritiehavainnoista soitetaan 112 !!

ELÄIN HÄDÄSSÄ

Moottoritiellä liikkuvasta koirasta ja kissasta ilmoitetaan hätänumeroon.  Ei kannata ajatella, että varmaan joku on jo soittanut. Jos jokainen ajattelee niin, ei kukaan soita. Myös pääkaupunkiseudun vilkasliikenteisillä kehäteillä liikkuvista eläimistä on syytä ilmoittaa 112.

Vaikka olisit ilmoittanut moottoritiellä liikkuvasta koirasta tai kissasta hätänumeroon, Ilmoitathan näköhavainnosta myös omistajalle, jos löydät katoamisilmoituksen netistä. Ellei ilmoitusta löydy, ilmoita paikalliseen löytöeläintarhaan ja laita nettiin näköhavaintoilmoitus. Näköhavainnoista soittaa myös päivystykseemme 045 1693939.

Eläin hädässä
Hätäkeskus tiedottaa


Poliisikoira opetetaan karkaamattomaksi

Poliisikoiralaitoksessa opettajana toiminut ylikonstaapeli Lauri Kanerva koulutti ´työparinsa´ englanninssringspanieli Devilin jo pentuna karkaamattomaksi.  Sama opetusmenetelmä soveltuu minkä tahansa koiran kouluttamiseen mikäli koira on leimautunut omistajaansa, eikä ole säikky.   

Metsärotuisena koirana englanninspringerspanielilla on luontainen taipumus haistella kaikenmaailman hajuja, ja kiusaus lähteä jäniksen perään.
– Kun Devil pentuna hankittiin, piti vahtia ettei se karkaisi, Kanerva muistelee ja lisää, että koiraa hankkivan ihmisen on ensinnäkin tiedettävä mikä on koiran käyttötarkoitus; onko se esimerkiksi palvelus- vai metsästyskoira.
– Aina on olemassa vaara, että metsästyskoirasta tulee niin sanottu "karkuri", vaikkei se karkaa, vaan on jalostettu lähtemään riistan perään.. Poliisin räjähdekoiraksi koulutetun Devilin täytyy joka tilanteessa olla ohjaajan hallinnassa — myös vapaa-ajalla.


Devil toimi aiemmin Helsingin lentokentällä huumekoirana

Kun Kanerva totutti Deviliä liikkumaan maastossa, hän valitsi turvallisen paikan, jossa pentu sai juosta vapaana. Tämän tästä hän kutsui pennun luokseen. Kun pentu tuli luo, hän silitti sitä, antoi ehkä makupalan tai heitti palloa.


Kirja kadonneista ja löytyneistä lemmikeistä vv. 2003 - 2017

Suomen Löytöeläinapu ry:n

yli 13-vuotisen toiminnan aikana vastaan tulleista
kadonneisiin lemmikkeihin liittyvistä tapauksista on julkaistu 312-sivuinen
kirja



Kirjalla rahoitetetaan Suomen Löytöeläinavun toimintaa.

Kirja kertoo lemmikkien omistajien kokemuksista.  Kirjan kannessa olevia epäillään varastetuksi. Ceci katosi keskiyön auringossa Inarissa viime kesänä. Mikki-kissa katosi autokolarissa Iisalmessa. Mikki oli nähty myöhemmin onnettomuusalueen lähellä  jollain naisella valjaissa. Nainen pakeni, kun autoilija hidasti, eikä kissaa ole sen koommin nähty ulkona. Karkkilassa kadonnutta Nessua on etsitty yksityisetsivien voimin. Kaikkien katoamisilmoitus on Karkurit.fi:ssä ja -kertomukset kirjassa.

Karkurikirjasta löytyy kymmeniä katoamistapauksia, hyvin päättyneitä ja vähemmän onnellisia ja 64 valokuvaa. Kirjan lopussa on kadonneiden lemmikkien etsintäohjeita. Teksti on painettu hyvänlaatuiselle valkoiselle paperille.

Painettua kirjaa voi kysellä / tilata kirjastoista ja Suomalaisesta kirjakaupasta. Verkkokaupoissa kirjaa myyvät mm.


Tiedota koirakarkuristasi metsästäjille

TÄRKEÄÄ ! 

Jos koira karkasi kuntarajalla, eikä siitä ole saatu havaintoja, katoamisilmoitus kannattaa tehdä myös katoamiskunnan ja naapurikuntien metsästysseuroille ja löytöeläintarhoihin.

Nuori, hyväkuntoinen koira on joskus juossut jopa kymmenien kilometrien päähän. Mikäli karkaamisesta on aikaa, eikä varmoja havaintoja ole saatu, sitä suurempi syy ilmotella laajalti muuallakin kuin netissä. Mm. metsästäjät käyvät pesintäaikoinakin lähes päivittäin ruokkimassa riistaa omilla metsästysalueillaan.

Linkistä löydät riistanhoitoyhdistysten yhteyshenkilöt, jotka tietävät mikä metsästysseura toimii milläkin alueella.  Kannattaa muistaa, että koira ei välttämättä pysyttele yhdellä metsästysalueella. 

 


Karannut koira palautuu ennalleen

Monesti kuvitellaan, että karkuteillä oleva koira on villiintynyt.  Uskallan väittää, että koira palautuu takaisin omaksi itsekseen heti, kun karkureissu on turvallisesti ohi.  

Karkuteillä olleen koiran tietoisuus elämän palautumisesta normaaliksi syttyy siinä sekunnin murto-osassa, kun tuttu ihminen tarttuu lujasti koiran pantaan.  Sellaisella hetkellä jopa sokea koira tunnistaa oman ihmisensä ja sen häntä alkaa vipattaa.  

Miksi kaikki karkuteillä olevat koirat eivät anna helpolla kiinni?

Olipa karkuteillä oleva koira mitä rotua tahansa, jos sen karkureissu on kunnolla alkanut, se taantuu henkisesti sudeksi. Koirasta ei tule Disneyn sadun kaltaista pahaa sutta, mutta sen geeniperintä tekee sen varovaiseksi.  Monista koirista tulee yöllä liikkujia. Öisin liikenteessä on myös luonnoneläimiä, villieläimistä alkaen, joten koira joutuu jo senkin takia olemaan varpaillaan.   

Ellei karkuri palaa karkaamispaikalle 0-5 vuorokauden sisällä, se tuskin palaa sinne ollenkaan, koska siinä tapauksessa se on jättänyt lauman samoin kuin susi jättää laumansa. 

Maija Ankkuri

Fanni oli vuoden karkuteillä

 
  
 

 


Vieraalla seudulla karannut koira

ÄLÄ HUUTELE KOIRAA.

Avaa portti jos koira karkasi aidatusta paikasta ja laita karkaamispaikalle ruokaa sekä jotain koiralle tuttua,  edellisen kodin rekvisiittaa. Paras houkutin on tutun ihmisen pesemätön vaate.

Vieraalla paikkakunnallahoitajalta tai uudesta kodista karannut koira tuskin lähtee alkupäivinä kauas. Yleensä koira kiertelee ja karkaamispaikka on sen kiintopiste, jossa pidetään ruokaa ja koiralle tuttuja tuoksuja.  Jos hoitokoiran koti on alueella, se suunnistaa todennäköisesti sinne mikäli matka jää alle 10 kilometriin.

Karkaaminen ilmoitetaan koiran entiseen kotiin. Hoitokoirasta ilmoitetaan omistajalle ja rescuekoirasta maahantuojalle. Ilmoita myös katoamiskunnan löytöeläintarhaan ja laita ilmoituksia nettiin. Älä ilmoittele koiran nimeä, karkaamisosoitetta eikä saatuja havaintoja, vaikka joku niitä todennäköisesti kyselee. 

Kadottajaan on saatava helposti yhteys soittamalla. Tästä syystä katoamisilmoituksien puhelinnumeroihin kytketään koputustoiminto. Jos ilmoitellaan Facebookissa, pyydetään havainnot soittamalla, eikä postaamalla, jolloin havainnot näkee jokainen sivullakävijä.

Avuksi pyydetään koiralle tuttu ihminen ja tuttu koirakaveri. Tutulla autolla etsiessä ajonopeutena pidetään max 20 km tunti, jotta koira ehtii reagoida, kun se kuulee auton äänen.


Lemmikkitarvikkeita verkossa ja myymälässä

Vuonna 2003 toiminnan aloittanut lemmikkituotteita myyvä Peten Koiratarvikke on tunnettu siitä, että Peteltä löytyy aina jotain edullista. 

Oliko siihen jokin erityinen syy, että luovuit kemistin ammatista ja rupesit kauppiaaksi?


Vwhnätrrieri Erin ja isäntä Petri Mäkipeura

-  Kun vuonna 2003 olin Helsingin messukeskuksen koiratapahtumassa, yritin tinkiä koiranshampoon hintaa alemmaksi. Koska hinnasta ei yhtään tingitty, sain idean alkaa myydä koirien tarvikkeita edullisesti.

Mitä tuotteita valikoimissa alussa oli?

- Ensimmäinen iso artikkeli, jolla lähdettiin liikeelle, oli koirien jenkkimerkkinen kevythäkki, jota tuotimme Yhdysvalloista.  Edelleen lähes kaikki tarvikkeet ovat melko pitkälti ulkomailta.

Monasti, kun firmaa perustetaan, nimeä on vaikea saada  läpi kauppareikisterissä, koska joku on jo sen varannut. Sinä keksit antaa firmalle nimen, josta selviää heti kuka toiminnasta vastaa.
- En tiedä onko se paljon mistään keksitty. Tänä päivänä nimi tietenkin rajoittaa, koska meillä on muidenkin kuin koirien tarvikkeita.


Kun kissa karkaa vieraalla seudulla

Kun kissa on kadonnut uudesta kodista, hoitopaikasta, tai muulla vieraalla seudulla, se saattaa lähteä etsimään entistä kotia/omaa kotia. Auto-onnettomuudessa olleesta autosta paennut kissa saattaa olla joitakin aikoja shokissa. Ellei kissa ole pahasti loukkaantunut, se saattaa pelästyessään mennä shokkiin.

Kissan käyttäytyminen ja etsiminen

Kun vieraalla seudulla karannut kissa kulkee jonkin matkaa, se tajuaa kodin olevan liian kaukana. Ellei mitään estettä satu kissa palaa takaisin karkaamisseudulle, ja etsii talonalusen, vajan, ladon tai muun turvapaikan, joka voi olla hyvinkin lähellä karkaamispaikkaa ja pisimmillään jopa 1000 päässä paikasta, josta kissa alun perin katosi. Jos kissa lähti hoitopaikasta tai uudesta kodista, pidä varmuudeksi ruokaa ja karkurin oma käytetty, kanneton hiekkalaatikko karkaamispaikan pihalla (laatikko on kissan reviiriä). 

Laita karkaamispaikan tuntumaan ruokaa vaate, joka tuoksuu omistajalle. Kissa saa siitä turvallisuuden tunteen, jos se palaa takaisin. Jaa kuvallisia ilmoituksia paikkakunnalle ja ilmoita karkaaminen löytöeläintarhaan.  Mikäli asut omakotitalossa, on kissa oppinut tunnistamaan autosi äänen. Voit etsiä sitä ajamalla noin 20 km tuntivauhtia. Se saattaa näyttäytyä kuullessaan tutun auton äänen.


Eläinkommunikoija Terhi Jansson vastaa kysymyksiin

Eläinkommunikoijana toimiva Terhi Jansson istui tenttituoliimme ja vastasi alaansa koskeviin kysymyksiin.

Koska ja miten huomasit, että sinulla on kyky tietää asioista ja tapahtumista, joita kaikki ihmiset eivät aisti?
- Huomasin kykyni jo hyvin varhaisessa iässä parin vuoden vanhana jolloin näin henkimaailman ja enkelit rinnallani.
- Selvätietoinen olin jo lapsena ja ymmärsin, että tiesin asioita ympäröivistä ihmisistä lähelläni ja tulevista tapahtumista.


Terhi ja Kasperi

Aloitko käyttää kykyäsi heti
- Käytin kykyjäni aluksi lapsenomaisesti. Myöhemmin teini-iästä lähtien tajusin mistä varsinaisesti oli kyse.
- Selvänäköisyys aukesi vasta 38 vuoden iässä ja työkseni aloin toimia selvänäkijänä vuonna 2014.

Toimitko omalla nimelläsi vai onko Terhi Jansson työnimi?
- Käytän omaa nimeäni Terhi Jansson.