Hugo-collie harhautui suunnasta

Helsinkiläisperheen kesämökiltä Mäntästä pääsiäisenä 2009 koiran karkaamisesta alkanut piina päättyi toukokuun 19. päivänä Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäeltä tulleeseen puhelinsoittoon. 


Hugo

Soittaja kertoi, että Kärsämäellä oli juuri saatu houkuteltua kiinni laiha, reissussa rähjääntynyt blue merle collieuros, jonka katoamisilmoituksen hän oli löytänyt Karkurit.fi-sivuilta. Vaikka Hugon omistajat olivat soittaneet kaikkiin Suomen löytöeläintarhoihin, ei heidän mieleensä ollut juolahtanut, että helsinkiläiskoira suunnistaisi 300 kilometrin päähän Pohjois-Suomen Kärsämäelle, jonne sillä ei ollut mitään siteitä.

Tarja ja Jari Nylanderin Hugo-collie oli ollut vapaana kesämökin pihalla, kun se oli yhtä äkkiä kadonnut. Kun katoaminen huomattiin, ei koiraa enää näkynyt missään. Joitakin päiviä myöhemmin siitä saatiin varman tuntuinen näköhavainto. Uros oli penkonut huoltoaseman takapihalla jäteastiaa. Havainto tavoitti omistajat niin myöhään, että karkuri oli ehtinyt lähteä jonnekin.

Lepäili joenrannalla

Hugoa oli ollut Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäessä parin päivän ajan. Kolmantena päivänä se oli nähty makaamassa joen rannalla. Joku luuli koiran tarttuneen jostain kiinni, mutta tosiasiassa uros oli vain väsynyt. Mikäpä koira ei olisi niin pitkän karkureissun jälkeen. Silloin ei tosin vielä tiedetty, miten kaukaa koira oli kotoisin. Jostain syystä tieto irtokoirasta kulki paikkakunnan koiraihmisille vasta neljäntenä


Suunta pohjoiseen

havaintopäivänä. Samana päivänä ilmestyi Karkurit.fi- -sivuille havaintoilmoitus: "Blue merle collie juoksee vapaana Pyhäjoen varrella Hallanperällä. Nähty 19.5.2009 klo 16:45. Ei anna vieraalle kiinni."

Vaikka reitti Mäntästä pohjoista kohti Kärsämäelle on suhteellisen yksiviivainen, ei kukaan yksinäisen collien nähnyt arvannut sen tulleen 300 kilomerin päästä Keski-Suomesta.

Havainnon nettiin laittanut henkilö hälytti koirankäsittelytaidoistaan tunnetun Riitan houkuttelemaan collieta kiinni. Mukaan Riitta otti yhdeksänvuotiaan pelastuskoiransa, sileäkarvaisen noutajan Repen. Hän oli varma siitä, ettei ”hienotunteinen” Repe säikyttäisi collieta pois. Ja oikeassa hän olikin.

Kun Riitta ja Repe menivät havaintoalueelle, collie oli jo hieman piristynyt, koska se juoksenteli pellolla.
- Kun sain koiraan näköyhteyden, soitin heti kavereille, että laittavat hakuun kaikki lähiseudun karkuteillä olevat blue merle colliet, kertoo Riitta.

Myöhemmin selvisi, ettei kukaan lähiseutulainen ollut ilmoittanut collietaan kadonneeksi.

Koiran adrenaliinitaso nousee karkureissulla, koska sen täytyy selvitä monista koettelemuksista ja ruuanhankinnasta. Karkurista tulee arka ja välttelevä. Collie ei päästänyt Riittaa lähelle. Se uskalsi kuitenkin mennä Repe-koiran luo. Riitta antoi koirien tutustua toisiinsa kaikessa rauhassa.

Koska collie arasteli Riittaa edelleen, hän istahti maahan ja kutsui Repen luokseen. Hän alkoi syöttää koiralleen näyttävästi kuivamuonanpalasia ja nakkeli ruokaa myös lähimaastoon. Nälkäinen collie hivuttautui napostelemaan kuivamuonaa ja uskaltautui lopulta niin lähelle, että Riitta sai tartuttua sen kaulapantaan. Tällöin collien päässä ikään kuin napsahti. Se rauhoittui ja antautui täysin uuden ystävänsä vietäväksi. Aikaa karkurin jallittamiseen oli mennyt kaikkiaan pari tuntia.

Tunteikas jälleennäkeminen

Koiran rähjäisestä ulkomuodosta Riitta päätteli, että se oli tullut kaukaa. Hän pyysi ystäviään etsimään uroksen katoamisilmoitusta netistä. Kun ilmoitus löytyi Karkurit.fi -sivuilta, sai Helsingissä asuva Jari Nylander puhelun. Jari kertoi soittajalle, että hänen kadonneella colliellaan on pannassaan hänen puhelinnumeronsa. Löydetyllä koiralla oli, mutta numeroa ei oltu osattu etsiä, koska kaulapanta oli hyvin ohut. Muuta varmistusta ei karkurin ´´henkilöllisyydestä´´ tarvittu.

Onnesta sekaisin olleet, seuraavana yönä tuskin silmänräpäystä nukkuneet collienomistajat lähtivät heti aamulla ajamaan Helsingistä Kärsämäelle. Kun he saapuivat perille, tuli kaikille läsnäolijoille tippa silmään ja ”päähenkilö” Hugo oli revetä liitoksistaan. Puoli tuntia se hyppi ja vinkui.

Karkuri vaikutti ulkopuolisesti ja henkisesti terveeltä, ainoastaan kylkiluut törröttivät ja se haisi lehmänlannalle. Omistajat päättivät viedä koiran heti ensi tilassa eläinlääkärin tarkastettavaksi. Niin kova ikävä oli isännällä ollut Hugoa, että hän nukkui seuraavan yön sen vieressä.

Hugo oli surullisen kuuluisan karkureissunsa aikaan vasta parivuotias. Perhe käy edelleen kesäisin Mäntässä. Vanhempana ja viisaampana Hugo ei ole enää lähtenyt reissaamaan Pohjanmaalle.

Kuvat: Nylanderien kotialbumi
Kokemuksella Karkurit.fi