Näin loukutettiin uudesta kodista karannut husky

Uusi omistaja salasi koiran karkaamisen  

Onnellisena voin ilmoittaa, että kateissa ollut huskyuros saatiin kiinni.  Koiran löytymisestä suurin kiitos kuuluu erityisesti sille naishenkilölle, joka laittoi siitä karkurit.fi -sivustolle kaksi havaintoilmoitusta.

Tarina alkaa kesäkuun loppupuolelta, jolloin myimme (nimellistä korvausta vastaan) viisivuotiaan, olkavamman vuoksi sairaseläkkeelle joutuneen, rekikoirana toimineen Frodon uudelle omistajalle. Frodo pääsi toisen sekarotuisen koiran kaveriksi, kotikoiraksi ja lenkkiseuralaiseksi.

Halusimme koiralle hyvän ja huolehtivan kodin, jossa sille tarjotaan sopivasti liikuntaa ja ennen kaikkea rakkautta. Ennen uuden kodin valitemista haastateltuamme ostajaa, ja keskustelimme hänen kanssaan puhelimitse ja sähköpostitse. Lisäksi tapasimme hänet pariin otteeseen.

Ostajaehdokas osasi antaa itsestään vastuuntuntoisen ja hyväsydämisen, eläimistä välittävän ihmisen vaikutelman. Hän kertoi omaavans myös kokemusta perheessä aina olleiden koirien myötä.

Kodinvaihdon jälkeen hiljaisuus

Kun uros lähti uuteen kotiin, sovimme, että uusi omistaja ilmoittaa meille sen kuulumisia ja kertoo, miten on lähtenyt sujumaan. Kului viikko, eikä mitään kuulunut, emmekä itse olleet pariin puhelinsoittoyritykseen saaneet vastausta, vaan todenneet että hänen puhelimensa oli mykkänä. Aloimme hiukan huolestua, mutta ajattelimme lomakauden olevan meneillään, ja ihmisen lähteneen koirineen mökille tai jonnekin vierailulle.

Kului toinenkin viikko. Mitään ei edelleenkään kuulunut . Puhelin oli mykkänä, emmekä saaneet yhteyttä uuteen omistajaan.

Huskykeskustelussa linkki

Sitten sunnuntaina 11.7. ilmestyi rotuyhdistyksen (Suomalainen siperianhuskyseura) keskustelufoorumille ilmoitus karkurit.fi -sivustolla olleesta husky-havainnosta, jolloin totuttuun tapaani kiinnostuneena klikkasin linkistä itseni ilmoitukseen.

Sydän löi pari kertaa tyhjää, kun luin näköjähavainnosta paikkakunnalta, jonne olimme huskymme pari viikkoa aiemmin myyneet. Sen tuntomerkit sopivat ilmoituksessa kuvattuun koiraan täydellisesti.

Hermostuneena yritimme mieheni kanssa soitella uuden omistajan numeroon, joka oli edelleen mykkänä.

Maanantaina 12.7. sain kuitenkin ihmeekseni vastauksen sähköpostiin;
uusi omistaja kertoi huskyn karanneen, ja että se oli mitä todennäköisimmin ilmoitukessa mainittu koira.

Kun puhelinyhteys saatiin jälleen kyseisen henkilön kanssa toimimaan, ja asia alkoi meille hahmottua, selvisi että koira oli ehtinyt olla uudessa kodissaan vain pari päivää ennen karkaamistaan. Omistaja oli pitänyt koiraa vapaana pihassa valvomatta, ja koira oli karannut (!!!). Tietäen rodunomaisen taipumuksen karata, ja koiran yksilöllisen taipumuksen arastella etenkin vieraita ihmisiä, olimme nimenomaan kieltäneet pitämästä koiraa vapaana.

Omistaja oli täysin laiminlyönyt ohjeitamme, eikä selvästikään omannut pienintäkään ymmärrystä koirista, koska piti irti koiraa, joka ei ollut vielä ehtinyt edes kotiutua ja oppia tuntemaan uutta omistajaannsa ja kotiaan.

Selvitimme mitä hän oli tehnyt asian eteen koiran karattua, ja kävi ilmi ettei yhtään mitään. Hän ei ollut ilmoittanut minnekään/ kellekään koiran karkaamisesta ja katoamisesta.

Itse hän ei ollut nähnyt koirasta sitten katoamisen vilaustakaan.
Hän ei ollut etsinyt netistä ilmoituksia, eikä jättänyt sellaisia. Hän ei ollut jakanut katoamislappuja lähiseudulle, eikä soittanut alueen löytöeläinkoteihin tai poliisille.

Ja kuten mainittu, hän ei myöskään meille, -koiran entisille omistajille-, asiasta kertonut, eikä apua pyytänyt. Me siis saimme tiedon tuon nettiin laitetun havainnon välityksellä. Omistaja väitti kierrelleensä lähialuetta ja katselleensa ympärilleen ja kutsuneensa koiraa. Siinä kaikki.

Etsintä käynnistyy

Maanantaina 12.7 me sitten teimme kaiken edellä luetellun, ja lisäksi tiedotimme myös paikallista riistanhoitoyhdistystä ja metsästysseuroja.

Välittömästi Karkurit.fi sivustolla havainnostaan ilmoittaneen henkilön kanssa keskusteltuamme, ja sille alueelle noin 8 km säteellä ilmoituksia jaettuamme ja nettiin katoamisilmoitukset tehtyämme, havaintoja alkoi sadella valtavasti!

Monet olivat nähneet koiran tuon kahden viikon aikana useita kertoja ja samoilla seuduilla n.10 km päässä karkaamispaikastaan, suppealla, noin viiden neliökilometrin kokoisella alueella. Monet kertoivat jopa havainneensa koiran ilmestyvän samoille paikoille samoihin aikoihin päivittäin.

Aloitimme alueella kiertelyn, ja toivoimme koiran mahdollisesti vielä muistavan meidät vanhat omistajansa, ja tulevan ehkä kutsuttaessa luo.

Tämä toive kuitenkin osoittautui turhaksi, kun tiistaina 13.7. koko päivän haeskeltuamme viimein havaitsimme koiran, ja pääsimme noin 10 metrin päähän siitä, kyykistyimme ja kutsuimme ja houkuttelimme sitä siansilava-palleroilla, ei koira ollut tunnistavinaan meitä, vaan arasteli kuin ketä tahansa vierasta.

Kävi ilmeiseksi, että alueen "haravointi" ja toive koiran tulemisesta luoksemme oli ajanhukkaa. Oli hankittava loukku ja mahdollisimman pian niin kauan kuin koira vielä pysyisi samalla alueella.

Loukku vireeseen

Havaitsemassamme syrjäisessä, metsään, peltoon ja hiekkakuoppaan rajautuvassa paikassa koiralla oli kauriin haaska, ja alueella oli runsaasti koiran tassunjälkiä, ulosteita ja makuukuoppia, joten päättelimme siellä olleen koiran "tukikohdan" jo jonkin aikaa, ja siten se olisi mitä mainioin paikka loukulle.

Haimme loukun lainaksi torstaina 15.7. iltapäivällä. Se asennettiin samana iltana klo 18 suunnitellusti koiran "tukikohdan" lähelle.

Loukun sijoituskohta valittiin siten, että sinne oli hyvä näkyvyys pellon yli noin 500 metrin päästä tuulen alapuolelta. Teimme tarkan aikataulun useiden avuksi ilmottautuneiden koiranomistajatuttujemme kanssa siitä, kuka päivystäisi "passipaikalla" aina muutamien tuntien jaksoissa.

Syötiksi loukkuun laitoimme kauriin haaskan lisäksi kotoa tuomaamme koiranruokaa, tonnikalaa ja siansilavaa.

Me, koiran entiset omistajat, jäimme kiikaroimaan tilannetta pellon toiselta puolen "passipaikasta".

Kului kolme tuntia, ja meidän oli pakko lähteä välillä käymään kotonamme omien koiriemme luona, katsomassa että niillä on kaikki hyvin, ja jakamaan niille iltaruoka (kello tuli 21 illalla).

Passiin jäi tarkkailijaksi vuorostaan koiran tuore omistaja, jolta koira oli karannut.

Sovimme hänen kanssaan selvät pelisäännöt:
Kun loukku laukeaa ja siellä on jokin luonnoneläin, esim. supikoira ( niitäkin sinne saatiin), se vapautetaan, ja asiasta ilmoitetaan porukan kesken sovitulle "jahdin yhteyshenkilöille/johtajille" eli minulle ja miehelleni, ja että loukku viritetään uudestaan ja sen ympäritöstä silotetaan jäljet. Muutenkin oli sovittu, että loukun ympäristö pidettäisiin mahdollisimman häiriöttömänä.

Mahdollisesta koiran jäämisestä loukkuun sovittiin selkeästi siten, ettéi kukaan passissa olija mene yksin ottamaan koiraa loukusta, vaan tiedottaa välittömästi yhteyshenkilölle, ja jää itse varmistamaan, ettei koira pääse pakenemaan loukusta (riko sitä tms), ja odottamaan, että osaavia ja koiralle tutumpia apuvoimia tulee paikalle.

Näillä sovituilla säännöillä piti kaiken toimia. Niinpä me lähdimme luottavaisina käymään kotona ja jätimme koiran omistajan passiin.

Ei kulunut kuin tunti (klo oli 22), ja olimme vasta päässeet kotipihaan, kun tämä henkilö soitti meille:
"Ette ikinä arvaa mitä tapahtui. Koira jäi loukkuun, mutta kun menin ottamaan sitä sieltä, se pääsi uudestaan karkuun, ja sen kaulapanta jäi käteeni" !!!!!!

Uusi loukunpaikka?

Olimme vihaisia, pettyneitä, pöyristyneitä ja turhautuneita siitä, että kaiken muun saamattomuutensa, välinpitämättömyytensä ja ymmärtämättömyytensä ohella tämä koiran uusi omistaja oli vieläpä laistanut selkeiksi sovituista säännöistä olla yrittämättä ottaa koiraa loukusta yksin, ja aiheuttanut siten sen, että koira pääsi vielä uudestaan karkuun, ja nyt mitä todennäköisimmin sen loukuttaminen olisi erittäin vaikeaa jatkossa.

Viimeinenkin toivomme koiran kiinnisaamisesta alkoi hiipua, ja nyt se kuljeksi vieläpä ilman pantaa, - mikä oli sen ainoa selkein tuntomerkki siitä että se oli karannut koira eikä esim. susi, joksi sitä saattoi helposti erehtyä luulemaan.

Hoidimme kotona omien koiriemme iltaruokinnan ja vesien vaihdon ja lähdimme takaisin passipaikalle. Kieretelimme lähialuetta, toivoen näkevämme edes vilauksen koirasta. Toivoimme sen jäänen vielä alueelle, mutta pelkäsimme sen säikähtäneen tapahtunutta ja vaihtaneen maisemaa paniikissa.

Viritimme loukun uudestaan, ja päätimme, että pidämme sen vielä samassa paikassa sillä oli tullut jo pimeä, eikä loukun purku ja kokoaminen ollut kovin helppo homma -etenkään pimeässä otsalampun valossa. Olimme kuitenkin varmoja että koira muistaisi loukun ja karttaisi sitä.

Kättäpidempää avuksi

Vietimme koko torstain ja perjantain välisen yön alueella;
passipaikalta kiikaroiden, ja hiljakseen alueen metsäteitä ajellen. - Olimme kehittäneet vartavasten tarkoitukseen soveltuvan vimpaimen, jolla olisimme voineet ottaa koiran kiinni auton ikkunasta käsin, mikäli olisimme tavanneet sen jolkottamassa tienvierustaa.

Vimpaimen idea oli yksinkertainen: ontto muoviputki jonka läpi kulkevan naru teki lenkin ja kiinnittyi putken kärkeen. Putken kädenpuoleisessa päässä oli narussa käteensopiva lenkki, josta vetämällä toisessa päässä oleva silmukka kiristyisi. Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) susitutkijat käyttävät samanlaista "vimpainta" pyytäessään susia radiopannoitettaviksi ja tutkittaviksi. -Sieltä se ideamme kumpusikin.

Tämän ´´kättäpidemmän´´ kiristyslenkki-vimpaimen avulla koira olisi ollut mahdollista pyydystää apukuskin ikkunasta, jos autolla olisi päässyt sen rinnalle sen jolkottaessa alueen metsäteitä. Monet silminnäkijät olivat kertoneet, ettei koira pelännyt autoja, ja että se jolkotteli kauniisti tien vierustoja.

Yö taittui, eikä mitään havaintoja koirasta tehty. Aamu valkeni epätoivon vallitessa. olimme varmoja että koira oli säikähtänyt ja vaihtanut maisemaa.

Teimme aamulla kuuden aikaan jälleen vahdinvaihdon, ja me koiran entiset omistajat lähdimme jälleen kotiin hoitamaan omat koiramme, ja lepäämään valvotun yön ja raskaan viikon jäljiltä. Koiran uusi omistaja oli häpynyt hommista sen jälkeen, kun hän oli tupeksinut ja päästänyt koiran uudestaan karkaamaan.

Toivonkipinä syttyy

Perjantai-aamu vaihtui iltapäivään, eikä koirasta saatu havaintoja. Puhelimetkaan eivät pirisseet entiseen malliin ulkopuolisten soittamien havaintojen vuoksi. Oli hiljaista - hirvittävältä tuntuvan hiljaista kunnes lopulta iltapäivällä tuli kullanarvoinen puhelu noin kilometrin päästä loukutuspaikalta olevalta sikalalta: koira oli kierrellyt tilan isännän traktoria isännän tultua tuvasta pihalle!

Toivonkipinä syttyi uudelleen; koira ei sittenkään ollut ehkä häipynyt alueeltaan!

Päätimme antaa loukun olla niillä sijoillaan vielä yhden yön yli, ja jos tulosta ei tulisi, sen paikkaa vaihdettaisiin. Halusimme nähdä palaisiko koira kuitenkin vakiintuneelle "tukikohdalleen" hajujen houkuttamana ja nälän ajamana.

Illalla tuli vielä yksi havainto koirasta noin kahden km päässä loukkupaikalta: koira oli jolkottanut tietä myöten loukkupaikan suuntaan.

Tuuli kääntyy

Yö taittui ilman havaintoja. Tuuli oli kääntynyt siten, että tuuli kävi "passipaikkamme takaa loukun suuntaan, joten aamuyöllä passipaikkakin päätettiin rauhoittaa, ja loukku jätettiin 04-07 väliseksi ajaksi kolmeksi tunniksi valvomatta.

Lauantai-aamuna klo 07 yksi "etsijäjengimme" jäsen kävi tekemässä sovitusti aamutarkistuksen passipaikalta käsin kiikaroiden, ja totesi loukun lauenneen. Hän meni katsomaan loukulle ja arveli siellä olleen taas supin, mutta riemukseen sai todeta koiran olevan loukussa!!!

Hän soitti sovitusti välittömästi meille, ja me lähdimme niiltä sijoiltamme ajamaan paikan päälle.

Koira oli peloissaan, ja ottaessamme sitä loukusta, se yritti hädissään purra - ja purikin - kaikkea mikä liikkui, ja rimpuili henkensä edestä. Kun se saatiin häkkiin meidän autoomme (koiralle tuttu), se rauhoittui. Istuimme häkin vierellä pitkän tovin, jutellen koiralle rauhallisesti, ja varovasti pääsimme sitä pikku hiljaa rapsuttamaan ja silittämään. Koiran silmät alkoivat painua kiinni, ja se oli silmin nähden valtavan väsynyt, ja tuo väsymys alkoi voittaa sen pelkotilan koiran hiljalleen rauhoituttua, ja adrenaliinitason laskettua.

Tarjosimme koiralle vettä ja se joi sitä ahnaasti.
Sen silmien katse oli muuttunut: -silmien takaa katsoi jälleen "se meidän vanha tuttu Frodomme. ``Kojootti -look``: laajentuneet pupillit ja lautasena ammottavat silmät, pitkällään roikkuva kieli ja lihasvapina olivat poissa, ja tilalla oli seesteisen ja helpottuneen näköinen koira.

Soitimme poliisille, ja pyysimme viranomaisia paikalle todistajiksi, sillä emme halunneet palauttaa koiraa enää sen uudelle omistajalle, joka ei selvästikään välittänyt koiran hyvinvoinnista, tai edes pelännyt oman napansa puolesta, että joutuisi vastuuseen, mikäli koira karkureissuullaan aiheuttaisi jotakin vahinkoa.

Halusimme että kauppa purettaisiin ja koira palautuisi takaisin meille. Näin tapahtui, ja nyt voimme lopullisesti huokaista helpotuksesta. Kauhea viikko meille, ja kauheat 2,5 viikkoa koiralle, oli saanut onnellisen lopun!

Kotiin tultuamme koira paineli omaan vanhaan tuttuun tarhaansa tuttujen koirakavereidensa luo kuin ei olisi välillä poissa ollutkaan. Sen loppuelämä ja sairaseläkevuodet tulevat taittumaan nyt täällä meidän luonamme, eikä sen tarvitse enää koskaan joutua eroon laumastaan, eikä pelätä henkensä edestä, kuten se oli joutunut tuon kauhean kahden ja puolen viikon aikana pelkäämään.

**************************

Haluamme sydämemme pohjasta kiittää kaikkia niitä lukuisia ystävällisiä ja avuliaita, eläinrakkaita ja hyväsydämisiä ihmisiä, jotka jaksoivat ilmoittaa kaikista havainnoistaan meille, ja antoivat täsmällisiä ja kultaakin arvokkaampia tietoja koiran liikkeistä ja siten sen sijainti saatiin rajattua hyvin tarkasti tietylle alueelle. Haluamme erityisesti kiittää sitä hienoa ihmistä, joka ymmärsi laittaa havainnoistaan ilmoitukset, joiden ansiosta saimme tietää koiran karanneen uudelta omistajaltaan, ja olleen yhä kateissa. -Ilman noita havaintoilmoituksia me tuskin olisimme vieläkään tietoisia siitä, ja koira juoksentelisi yhä hädissään, nälissään ja janoissan.

Helpottunein tunnelmin ja terveisin:
Huskyn -hetki sitten "entiset", nykyiset- omistajat

JK.
Karkurit-sivuston ylläpito poisti huskysta sivuille (5. ja 12. heinäkuuta) tulleet kaksi havaintoilmoitusta suden näköisestä koirasta sen jälkeen, kun viimeksi tulleen havaiintoilmoituksen perään sivuille ``ilmestyi`` koiran katoamisilmoitus. Varmistimme puhelimitse, että kuvailmoituksen laittaja, huskyn entinen omistaja, oli tietoinen havaintoalueesta. Havaintotietojen poistosta kerrottiin entiselle omistajalle ja poisto suoritettiin, jottei paikalle menisi auttamisihaluisia sivullisia karkoittamaan koiraa muualle.


Lehti-ilmoitus puri 18.12.2018
Koira- ja kissakuri 01.11.2018
Flexi vai hihna? 17.09.2018

Koirat

Muita ohjeita