Poliisikoiralla etsitään ihmisiä

Ihminen ja eläin jättävät kulkiessaan tiehen ja maastoon oman yksilöllisen hajunsa. Koulutetut poliisikoirat etsivät kadonneita ihmisiä. Kadonneita koiria ja muita lemmikkejä ei poliisikoirilla etsitä.


Belgianpaimenkoira malinois toimii  
oppitunneilla havaintovälineenä.

Hämeenlinnan Poliisikoiralaitoksessa kouluttajana toimiva ylikonstaapeli Jarmo Happo kuvailee koiran hajuaistia ihmisen ajattelukykyä paremmaksi. Siihen, onko koiralla miljoona vai puolitoistamiljoonaa kertaa parempi hajuaisti, Happo toteaa:
- Se vaihtelee sadastatuhannesta miljoonaan, mutta on todettu, että se on riittävä.

Henkilöetsinnässä koiralle annetaan lähtöhaju. Tarkoitus on aina löytää etsittävä. Kun ihminen on kateissa, ei etsinnän aloittamisessa viivästellä.
- Meillä on pääpiirteenä koulutuksessa, että haju on vielä löydettävissä, jos ollaan 12 tuntia jäljessä, Happo kertoo.

Haju vaihtelee lähteen ja paikan mukaan. Koirat voivat etsiä kadonnutta ihmistä maavainulla tai ilmavainulla.
- Esimerkiksi Lapin tuntureilla tai suolla ja mäntymetsässä haju voi olla puolenkin kilometrin päässä.
- Jos henkilö on, vaikka nukkunut kuusen alla, poliisikoira reagoi, että tässä on ollut joku. Ohjaajan taitoihin kuuluu tulkita koiraansa ja tajuta, että maassa on joku nukkunut.

Opettamisen lisäksi Jarmo Happo etsii koirallaan kuolleita ihmisiä. Jos etsityn epäillään hukkuneen, etsintä suoritetaan veneellä, jolloin koiralla on pelastusliivi. Koira haistaa etsittävän hajun veden läpi. Suomen poliisikoirilla ja suomalaisilla on niin hyvä maine, että työtehtävät ulottuvat ulkomaille saakka.

Kuva: Jarmo Hapon albumi.  

Paluu sisällysluetteloon
 


Koirat

Lehti-ilmoitus puri 30.11.2018
Koira- ja kissakuri 01.11.2018
Flexi vai hihna? 17.09.2018
Bono Rocky ja Mikki 26.06.2018

Muita ohjeita