Ajankohtaista

Varastettu Bablo vaihtoi "omistajaa"

Leikattu kymmenvuotias staffiuros Bablo katosi Lempäälässä kotipihalta viime vuoden joulukuun 11. päivänä. Seuraavana aamuna karkuri nähtiin vielä Piipontiellä. Se kuitenkaan ollut siellä enää siinä vaiheessa, kun omistajat menivät sitä etsimään. Bablon katoamisilmoitus ehti olla karkurit -sivuilla lähes kolme kuukautta, kunnes muuan ypäjäläismies näki, kun Babloa ulkoilutettiin Ypäjällä.

Bablon oikea omistaja sai näköhavainnon tekijältä puhelun helmikuisena torstai-iltana.

Perjantaina omistaja lähti ajamaan kohti Ypäjää. Hänellä oli tarkoitus poiketa Forssan poliisissa, mutta hän päätti sitä ennen katsella koiransa Ypäjällä ympärilleen. 

Sattumoisin hän näki tuntemattoman kuinka tuntematon naishenkilö ulkoilutti Babloa. Omistajan mielestä Bablo näytti orvolta ja eksyneeltä ikään kuin se olisi surkutellut mielessään: ”Miksi minun täytyy olla täällä!?”

Omistaja soitti  hätänumeroon ja kertoi lyhyesti mistä oli kyse, sanoen olevansa 100-prosenttisen varma siitä, että kyseessä oli hänen koiransa.  Hätänumero ilmoitti poliisille joka poliisi soitti omistajalle ja kehotti seuraamaan vaivihkaa koirantaluttajaa, jotta tiedettäisiin missä taluttaja asuu.  Omistaja noudatti neuvoa.

Kun poliisit saapuivat, kesti jonkin aikaa ennen kuin heille avattiin Bablon "uuden kodin" ovi. Koira riensi heti tutun omistajan luo, eikä siinä sen kummempia tunnistuksia tarvittukaan.

Onnellinen omistaja lähti Bablon kanssa Lempäälään ja poliisit jäivät selvittelemään syytä siihen miten karkureissulla ollut koira oli päätynyt Ypäjälle.

Bablo selvisi seikkailustaan hyväkuntoisena ja on nyt tyytyväisenä omassa kodissaan kuin se ei olisi poissa ollutkaan.

Koiraa hallussaan pitänyt perhe oli kertonut sukulaisensa ostaneen sen ja antaneen perheen pojalle joululahjaksi. Koira oli vuoden vaihteessa karannut Ypäjälläkin, ja siitä oli silloin karkureissa karkaamisilmoitus ilman valokuvaa. Silloin ei mitenkään voitu tietää, että kyseessä oli Bablo. Kiitos tarkkasilmäisen havainnontekijän, Bablo pääsi takaisin kotiin.