Dobermanniuros ei ehtinyt leimautua

Vuoden 2005 Tapaninpäivänä Lopen Läyliäisissä oli karannut kotia vaihtamaan joutunut dobermanniuros. Uros oli ottanut hatkat miltei heti, kun sen  Oulusta Läyliäisiin kuljettanut tuttu ihminen lähti ajamaan Ouluun takaisin. Koirasta saatiin vain kolme havaintoa.

Hyvästeltyään dobermannin ex-omistajan jätti uunituore emäntä koiransa aidatulle pihalle ja lähti hakemaan sisältä tupakkaa. Omistajan poistuttua hyppäsi agilityä harrastanut uros kaksimetrisen aidan yli ja katosi. Koiraa oli etsitty jo jonkin aikaa, kun sain puhelun Läyliäisistä. Soittaja oli karanneen dobermannin uusi isäntä, joka pyysi auttamaan etsinnöissä.

Ajoin Lopen kirkonkylään, jossa dobermannin isäntä oli sanonut saaneensa karkurista näköhavainnon. Koiran isäntä odotteli linja-autopysäkillä ja vaikutti helpottuneelta nähtyään koirani ja minut. Hän näytti lumeen painuneita tassunjälkiä. En muista, oliko isännällä panta vai jotain muuta karkurille kuuluvaa mistä koirani sai karkurin hajun. Muistan vain, että näytettyäni tassunjälkiä Sussulle ne eivät kiinnostaneet sitä. Kun sanoin, että jäljet ovat jonkun muun koiran, karkurin isäntä myönsi, ettei kyseessä ollut näköhavainto.

Hän oli huomannut tassunjäljet pysäkillä, ja päätellyt, että ne olivat karkuteille lähteneen dobermannin jättämät. Koska ei ollut mitään varmuutta siitä, että karkuri olisi tullut yli 10 kilometrin päähän Lopen keskustaan, päätimme lähteä karkaamispaikalle Läyliäisiin.

Perillä kuulin karkurin emännältä, että koira oli karattuaan törmännyt autoon, Koiran emäntä ja isäntä lähtivät kumpikin mukaan etsimään. Sussu ylitti tien katoamispihan kohdalta ja meni maavainulla omakotialueelle. Yhden talon pihalla oli mies, joka kertoi nähneensä karkurin juosseen ohi. Se ei ollut vaikuttanut loukkaantuneelta. Kuljimme aurattua tietä, joten emme nähneet tassunjälkiä. Etsimme koiraa ainakin kolme tuntia. Se oli juossut ehkä autoon törmäämisestä johtuneen shokin saatuaan pitkälle. Odotettavissa oli, että se palaisi shokin mentyä takaisin. Siinä vaiheessa koira tajuaisi, että tuttu vanha koti oli liian kaukana. Se ei ainakaan muutamaan päivää lähtisi kovin pitkälle.

Kun lopetimme etsinnän, karkurin emäntä keitti kahvit ja esitteli minulle perheen iäkkään dobermanninartun, jonka kaveriksi uusi uros oli hankittu. Sussu odotteli autossa.

Palasimme aamulla Läyliäisiin. Ainoat siihenastiset havainnot olivat karkaamisillalta. Jatkoimme etsintää paikasta, johon olimme edellisiltana jääneet. Etenimme pohjoisen suuntaan monia kilometrejä näkemättä vilahdustakaan karkurista. Kerran oli lumessa isoja tassunjälkiä, jotka johtivat peltotielle. Sieltä tuli vastaan toinen tie, jossa koiran jälki vei takaisin tulosuuntaan.

Aamulla karkurin emäntä soitti, että Läyliäisistä oli saatu illalla näköhavainto. Havaintopaikka oli arviolta kolme kilometriä dobermannin uudesta kodista. Kävimme Sussun kanssa tarkistamaan sen. Sussun mukaan etsitty karkuri oli ollut tien vieressä maalaistalon postilaatikon lähellä. Postilaatikko oli niin etäällä talosta, ettei talo näkynyt. Koska koira oli palannut karkaamisseudulle, neuvoin omistajia grillaamaan havaintopaikalla ja jättämään sinne ruokaa. Jos koira palaisi syömään, olisi voitu ajatella loukuttamista.

Lähdin Sussun kanssa etsimään koiranpentua, joka oli kadonnut Läyliäisissä muutaman kilometrin päässä keskustasta.

Seuraavana päivänä dobermannin emäntä kertoi, että karkuria oli lähtöni jälkeen etsitty kolmella paimenkoiralla. Kolmen koiran yhtäaikainen käyttäminen tavallaan hankaloitti tilanteen. Enää ei karkurista saatu havaintoja. Syy havainnottomuuteen selvisi vasta seuraavana keväänä.

Pari viikkoa myöhemmin dobermannin oululaiskodista matkusti kaksi tyttöä uusien omistajien avuksi. Tytöillä oli mukana tutun tuoksuisia vaatteita. He auttoivat omistajia grillaamisessa, tekivät kävellen hajujälkiä uuteen kotiin, jakoivat ilmoituksia ja etsivät koiraa. Koirasta ei saatu enää havaintoja. Lopulta tytöt joutuivat lähtemään takaisin Ouluun..

Kun iltapäivälehdessä kerrottiin Läyliäisissä kadonneesta dobermannista, dobermannin omistajat saivat soiton Hyvinkäältä. Iso musta koira oli käynyt syömässä oravien pähkinöitä talon pihalla. Kun kävin dobermannin omistajien pyynnöstä Sussun kanssa tarkistamassa havainnon, osoittautui, että pihalla oli poikennut Hyvinkäällä kadonnut Nestori.

Toukokuussa 2006 sain Läyliäisistä surullisen soiton. Dobermanniuroksen kaulapanta oli löytynyt lumen sulettua maastosta Karkkilantien läheltä. Uroksen katoaminen oli entisille ja uusille omistajille kova paikka. Harva uudessa kodissa elämänsä aloittavan koiran hankkinut tulee ajatelleeksi, että kodinvaihtajakoira kaipaa entisiä omistajiaan. Ellei se kaipaisi, ei se karkaisi heti tilaisuuden tullen. Kaipuu loppuu vasta sitten, kun koira on leimautunut uusiin ihmisiin.

Teksti ja kuva: Maija Ankkuri

Läyliäisten dobberin omistajat saivat havainnon Hyvinkäältä