Suomen Löytöeläinapu ry.
Karkurit.fi -sivusto on toiminut kadonneiden lemmikkien puolesta lähes 19 vuotta. Sivut avattiin 7.12.2003. Kiitos siitä kuuluu enkelitukijoillemme, joiden etusivulla olevien mainosbannereiden ansiosta toimintamme on voinut jatkua keskeytyksettä! Toivottavasti te, sivuilla kävijät, tuette-omasta puolestanne heidän toimintaansa. (Karkurit.fi kävijät 2022 tammikuu - heinäkuu 446789)

Suomen Löytöeläinapu ry. on yleishyödyllinen, vapaaehtoispohjainen eläinsuojeluyhdistys, jonka nettisivuilla julkaistaan maanlaajuisesti ilmoituksia kadonneista ja löytyneistä lemmikeistä.
Neuvontanumerostamme pyritään vastaamaan päivittäin klo 09-22. Ellei puheluun ehditä heti vastamaan, soitamme takaisin. Etsintäohjeet ja löytöeläintarhat ovat linkeissä.
Sivujen kävijämäärä kasvaa kaiken aikaa. Enimmillään kävijlöitä on vuoden vaihteessa. (Esimerkiksi 1. tammikuuta.2017 Karkurit.fi -sivustoa selattiin 44 000 kertaa). Näköhavainto-, kadonnut-ja talteenotto-ilmoitusmäärät on lisääntynyt ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Vuoden 2018 ensimmäisenä vuorokautena sivustolla oli 10 000 kävijää ja sivujen seelausmäärä moninkertainen.
Yksi sysäys karkurit.fi -sivuston perustamiseen oli ikävä totuus, että monen moni kissa pääsi löytöeläintarhaan päädyttyään hengestääni. Myös iäkkään collieuros Bondyn katoaminen elokuussa 2003 Helsingissä mietitytti useita kuukausia ja syntyi ajatus, että lemmikin katoamien pitää näkyä heti lemmikin kadottua. JoTurre-koiran järjetön katoaminen karkkilalaisesta löytöeläintarhasta synnytti keskustelun siitä, että katoamisilmoitukset pitäisi saada nopeasti näkymään netissä.
Ohjeet sähköpostiin
Jokaisen kadonnut-ilmoituksen jättäjän sähköpostiin lähtee automaattisesti viesti, jossa on linkki sivuston etsintäohjeisiin.
Leikattu kissa ei lähde 400 metriä kauemmaksi, jos se karkaa tutusta kodista, eikä naapurin riitapukari käy päälle niin, että kissa pakenee kotikonnuilta. Utelias kissa voi myös jopa hypätä oman tai vieraan auton kyytiin tai jopa piiloutua auton moottoritilaan. Kokemuksella Karkurit.fi -kirjasta löytyy lähes kaikki asiat, jotka vaikuttavatvat kissan tai koiran karkaamiseen.
Koska koira saattaa lähteä hyvinkin pitkälle karkureissulle, eikä koiraansa etsivällä ei ole välttämättä aikaa jäädä koneen ääreen ohjeita lukemaan, lähetämme katoamisilmoituksen puhelinnumeroon tekstiviestiohjeen tärkeistä ensitoimenpiteistä. Kaikki koirankadottajat eivät esimerkiksi tiedä, ettei edes tuttu ihminen saa huudella karannutt koiraa tulemaan luokse, kun karkumatka on niin sanotusti päällä. Toki koiraa voi ja pitää huudella silloin, kun se on karkaamassa, mutta ei enää myöhemmin. Miksi karkurikoiraa ei saa huudella? Kun sitä huudellaan, se lähtee silloin hyvin nopeasti muualle. Koiran adrenaliinitaso pysyttelee karkumatkalla korkealla, eläin on ns. varpaillaan, eikä se tunnista edes tuttua ihmistä. Siksi tarvitaan ohjeistusta, jotta koira saadaan turvallisesti takaisin kotiin.
Etsijäkoiratoimintaa
Kun Suomrn Löytöeläinapu aloitti toiminnan, oli maassa yksi etsijäkoirajärjestö, Koiraetsijät ry. (2002-2008). Etsijäkoiria oli vain kourallinen, kaikki Uudellamaalla, joten aloimme harjoittaa etsijäkoiratoimintaa. Ensimmäinen etsintä oli melkoista haravointia. Myöhemmin setsijäkoiratoiminnan pioneeri Marja Huovila antoi puhelinopasstusta, jonka jälkeen ohjaajan ja koiran yhteistyö alkoi toimia paremmin.
Löytöeläinpäivä
Suomen ensimmäistä valtakunnallista löytöeläinpäivää vietettiin vuoden 2005 maaliskuun ensimmäisenä lauantaina. Löytöeläinpäivä oli Lohjanseudun eläinsuojeluyhdistyksen ja Suomen Löytöeläinavun mietinnän tulos. Kun löytöeläinpäivä perustettiin, Lohjanseudun eläinsuojeluyhdistyksessä hoidettiin Lohjan, Nummi-Pusulan ja Karjalohjan löytökissat ja koirat. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Marjatta Niemi, joka oli sekä Seyn että läänin eläinsuojeluvalvoja.
Suuret määrät löytöeläintarhoihin päätyneitä karkuteillä olleita kissoja jouduttiin nukuttamaan, koska omistajat eivät noutaneet niitä kotiin. Läheskään kaikki lemmikkien omistajat eivät olleet koskaan edes kuulleet löytöeläintarhojen olemassaolosta, koska niitä ei kunnan taholta mainosteta. Tieto löytöeläintarhojen olemassa olosta on vähitellen lisääntynyt, mutta vieläkään ei jokainen lemmkkinsä kadottaja tiedä, että joka kunnalla on oltava löytöeläinten talteenottopaikka. Ellei se ole omassa kunnassa, sen on oltava naapurikunnassa.
Edelleen joutuu suuri osa löytöeläintarhoihin päätyneistä vapaana liikkuneista kissoista sateenkaarisillalle. Uusia kotejakin tarjotaan, mutta ei kuitenkaan riittävästi. Osa yksityisistä löytöeläintarhoista ei edes omista kotisivuja saatikka ilmoittele missään tarhaan päätyneistä lemmikeistä.
Lemmikin katoaminen on syytä ilmoittaa heti katoamiskunnan löytöeläintarhaan ja nettiin. Kissan ilmoitus mielellään kuvan kera, koska kssasta on välillä vaikea erottaa onko se oma vai joku saman näköinen kuin oma kissa. MIKROSIRUTTAMINEN on ehdottoman tärkeää! Sirun avulla omistaja pystyy todistamaan omistusoikeutensa eläimeen.
Finlex:
Talteenotetut eläimet
Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.
Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.
Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.
Jos poliisille on tehty metsästyslain 55 §:ssä tarkoitettu ilmoitus koiran talteenotosta, tulee poliisin ilmoittaa talteenotosta kunnan löytöeläinten talteenottopaikkaan.
Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pieneläinten suojelusta
Kävijämäärät 2022
2022 tammikuu - heinäkuu (7kk): 446 789 sivujen näyttökertaa
Mm. kesäkuu: 66 790
heinäkuu: 91 132