Pienen löytökoiran onnellinen kotiinpaluu

Vuosi taisi olla 2004, kun Helsingissä karkasi suloinen rescuekoirauros. Tässä karkureissu omistajn kertomana.

Riku tuotiin meille Viljandista maanantai-iltana. Se oli laiha ja arka, ja se pelkäsi ihmistä, olihan se viettänyt elämänsä ensimmäiset puolitoista vuotta autiotalossa suuren koiralauman kanssa. Riku ei ehtinyt olla Helsingin kodissamme viikkoakaan, kun se jo sunnuntaina livahti piha-aitamme alitse vapauteen.

Lähdimme hädissämme Rikun perään, vaikka hyvin tiesimme, ettemme sitä sillä tavalla saisi kiinni. Vastaamme tuli koiranulkoiluttaja, joka oli nähnyt Rikun juosseen vilkasliikenteiselle kehä I:lle, jossa se oli täpärästi selvinnyt autojen välistä pellolle. Sen jälkeen Riku oli piilotellut rakentamattomalla tontilla. Sieltä se oli sännännyt paniikissa metsään, kun hyvää tarkoittaneet pikkutytöt olivat lähteneet ajamaan sitä takaa.

Olimme epätoivoisia. Emme uskoneet, että Riku olisi ehtinyt kiintyä meihin kuudessa päivässä. Se ei ollut astunut tassuillaan Suomen kamaralla muualla kuin omalla tontillamme, joten miten ihmeessä se löytäisi takaisin kotiin, jos nyt ylipäätään edes haluasi tulla takaisin?

Soitin ystävälleni, joka toimii aktiivisesti Rekku Rescuessa Tallinnassa ja joka oli Rikun meille välittänyt. Sain hyviä toimintaohjeita ja ystäväni toimesta Rekku Rescuen sivuilla oli pian ilmoitus Rikun katoamisesta. Soitin myös karkurit.fi -sivuston päivystäjälle, joka rohkaisi ja neuvoi minua, ja laittoi katoamisilmoituksen karkurisivustolle.

Lähetin Rikusta ilmoituksen myös Löytöeläintaloon Viikkiin ja soitin pieneläinklinikalle ja lopuksi vielä poliisille. He kertoivat, että Rikusta oli kirjattu kolme ilmoitusta kahden tunnin sisällä. Sen oli nähty juoksevan kehää pitkin edestakaisin muutaman kilometrin päässä kodistamme. Lupasivat soitella, jos jotain uutta kuuluisi.

Bamse osallistui hakutalkoisiin

Karkurit-sivuston etsintäohjeissa kerrottiin, miten kaverikoiralla etsitään. Hieman dementoitunut 13-vuotias portugalinvesikoiramme Bamse ihmetteli, kun työnsin sen kuonon muovipussiin, jossa Rikun valjaat olivat. Sitten kävelimme tuntitolkulla pitkin kehän vieruspeltoja ja metsää, jonne Rikun viimeksi oli nähty juoksevan. Mieheni ajoi pitkin ja poikin autolla, kysellen oliko joku mahdollisesti nähnyt pikkuista koiraamme.

Lopulta aloimme kiinnittää katoamisilmoituksia lähiseudun puisiin tolppiin ja aitoihin sekä lähikauppamme ilmoitustaululle. Välillä kävin katsomassa sähköpostilla saamiani rohkaisevia neuvoja ja tsempin toivotuksia. Tuntui siltä, kuin kaikki Helsingin koiraihmiset olisivat osallistuneet pienen karkurimme etsintöihin.

Kävin jättämässä Rikun filtin autiolle tontille, jolla se oli karkumatkan alussa piilotellut. Toisen filtin laitoin avoimen porttimme ulkopuolelle. Grillasimme pihalla makkaranpaloja jotka laitoimme lautaselle portin sisäpuolelle toivoen, että hyvät tuoksut ja nälkä toisi karkurin kotiin. Makkaraa kului koko lenkki, sillä Bamsen lisäksi varikset söivät makkaraa salaa.

Toivo heräsi

Illalla puoli yhdeltätoista, juuri kun olin päättänyt lopettaa etsimisen, soitti eräs autoilijanainen ja kertoi nähneensä Rikun katoamis-ilmoituksen karkurit.fi -sivuilla. Hän oli varma, että Riku oli puoli tuntia aiemmin ylittänyt kehä I:n ja juossut kuono maassa Oulunkylän suuntaan. Ensimmäisen kerran toivo heräsi, sehän oli tulossa kotiinpäin!

Lähdimme Bamsen kanssa vielä kerran kävelemään ja hajuja jättämään kehän vierustaan ja palasimme tunnin kuluttua kotiin mahdollisimman turvalliseksi ajattelemaani reittiä. Soitin vielä viimeisen kerran poliisille, mutta ilmoituksia ei enää ollut tullut. Sitten jätimme pihanpuoleisen oven raolleen ja menimme nukkumaan.

Havahduin levottomasta unesta, kun kuulin pienien tassujen tepsutusta. Kello oli puoli kolme, kun Riku häntä hurjasti viuhtoen hyppäsi sängylle, uupuneena ja rapaisena. Sain sen ensimmäistä kertaa syliini ja itkin onnesta. Olin niin iloinen, että se oli selvinnyt rankasta reissustaan ja ajattelin, että nyt sen elämän onnellinen ajanjakso oli alkanut.

Sydämelliset kiitokset,
Rikun onnellinen emäntä

Jk

Riku ei tykännyt talutushihnasta

Omistaja kertoi jälkikäteen, Rikun kanssa oli sellainen ongelma, ettei se tykännyt talutushihnasta. Muuan koirakouluttaja kertoi aikanaan hyvän neuvon antaa koiran totutella hihnan olemassa oloon niin, että se kiinnitetään koiran pantaan, kun koira on sisätiloissa. Riku tottui sisätiloissa nopeasti hihnaan. Se karkasi vielä kerran uudelleenkin, mutta palasi ilman kaverikoiraetsintöä suht nopeasta takaisin kotiin.