Nahkelassa musta/(valkoistakin karvaa on) koira arviolta noin 12-14kg, juossut omakotitalon pihalla tänään useita kertoja muutaman tunnin aikana, ei ilmeisesti pantaa. Annoin ulkona ruokaa ja vettä, ei ollut kovin janoinen mutta ruoka kelpasi kohtuullisesti. Riehakkaan oloinen koira, liikkuu enimmäkseen juoksemalla/hyppimällä. Vähän ujosteli alkuun mutta pikemmin rohkeanoloinen.
Koira lähti jonnekin jo torstaina, eikä sitä ole näkynyt perjantaina enää. Tuusulan Fb:ssä ei näkynyt katoamisilmoitusta, joten toivottavasti löysi kotiinsa.