Karkurit.fi Lemmikki kateissa?
Etusivu Lisää ilmoitus Löytöeläintarhat Etsintäohjeet Blogi Linkit
Kirjaudu
Selaa ilmoituksia paikkakunnittain, lääneittäin ja eläinlajeittain. Kadonneet lemmikit, näköhavainnot ja talteenotetut.
Maksutonta ilmoitustilaa ja kokemusperäiset
ohjeet kun lemmikki on kateissa.
Jätä ilmoitus
menu

Koira karkasi susialueella. Kasvattaja lähti kaverikoiran kanssa avuksi

Huolestunut mieshenkilö soitti Karkurit.fi:n päivystykseen Kajaanin Mainuan kylästä ja kertoi, että perheeseen vasta tuotu sijoitukseen tuotu kultainennoutajanarttu oli karannut. Neuvoimme omistajaa ilmoittamaan  karkaamisesta kasvattajalle.  Kasvattaja lähti varhain seuraavana aamuna etsimään karkuria kaverikoiran kanssa.

Soittaja kertoi vaimonsa lähteneen uuden koiran kanssa kävelylenkille, kun koiran Kuhmosta tuonut kasvattaja oli lähtenyt kotimatkalle.  Noin parin kilometrin jälkeen narttu oli riuhtaissut itsensä vapaaksi ja kadonnut saman tien näkyvistä. Kadottaja oli soittanut miehelleen, joka oli löytänyt Googlen avulla  karkureitten neuvontanumeron.

Karkurista tehtiin katoamisilmoitus Karkurit.fi -sivustolle. Soittajalla ei ollut lähettää koiran kuvaa, mutta hän antoi kasvattajan puhelinnumeron.

Kasvattaja oli jo melkein kotiseudullaan Kuhmossa ennen kuin hän kuuli karkaamisesta. Heti kotiin päästyään hän laittoi ilmoituksen Kainuun kadonneet / löydetyt lemmikit fb-sivustolle. Joku fb-postaaja tiesi, että karkaamisseudulla on tehty susihavaintoja. Joku toinen postasi karkurista havainnon ja yksi kyseli millä tiellä koira oli karannut. Pyysin sivuillakävijöitä ilmoittamaan havainnot kasvattajan puhelimeen. Karkaamistietä kyselleelle kerroin, että koiran kadottajat etsivät sieltä itse ja että kasvattaja oli menossa itse etsimään.

Vieraalla seudulla kadonnut koira antautuu parhaiten tutulle ihmiselle. Ja vielä varmennin, jos mukana on tuttu koira.

Kasvattaja lähti seuraavana aamuna varhain kaverikoiran kanssa etsimään Wenlaa. Karkuri löytyi kahdeksan tunnin etsimisen jälkeen iltapäivällä. Kaikeksi onneksi koira selvisi hyväkuntoisena ja ehjin nahoin.

Karkaamisesta pelästynyt kasvattaja purki sijoitussopimuksen ja vei koiran mukanaan vanhaan tuttuun kotiin. 

MA

Kuva: Kasvattajan kotialbumi