Mikrosiru pelasti varkaan kynsiin joutuneen papillonpennun

Vantaalaisperhe joutui luopumaan perheenisän hankkimasta paperittomasta papillonpennusta, joka oli ostettu koiravarkailta.
Kun perheenisän yllättäen hankkimalle papillonpennulle tarvittiin lemmikkipassi, pentu vietiin sirutettavaksi eläinlääkärille. Lemmikin kaulanseutu pitää ennen mikrosirun asettamista tarkastaa. Kun eläinlääkäri tarkasti pennun sirutusalueen mikrosirunlukijalla, selvisi, että pennulla oli jo mikrosiru.
Yllättynyt eläinlääkäri halusi tietää mistä asiakas oli pennun ostanut. Asiakas selitti hankkineensa koiran ”kulkukauppiailta”. Eläinlääkäri soitti Kennelliittoon, josta pennun omistajuus alkoi mikrosirun ansiosta selvitä.
Viisi sormea ja vilaus
Pentu oli kadonnut joitakin viikkoja aiemmin, kun Susanna oli sitonut kaksi papillonkoiraansa hetkeksi järvenpääläisen videoliikkeen eteen. Kun Susanna oli hoitanut asiansa ja meni ottamaan koiriaan, pentu oli kadonnut. Jäljellä oli vain aikuinen papillon. Kotiin päästyään Susanna laittoi varkausilmoituksen Karkurit-fi -sivuille. 2000-luvun puolivälissä eivät läheskään kaikki kasvattajat sirututtaneet pentuja. Susannan varkaan käsiin joutunut pentu oli sirutettu ja Susanna oli kirjoittanut Karkurit.fi -sivuille jättämäänsä varkausilmoitukseen tiedon mikrosirusta. Sirutustieto poistettiin kuitenkin ilmoituksesta yhteisymmärryksellä, koska oli olemassa pienen pieni mahdollisuus, että pentu löytyisi sirun avulla. Niin lopulta tapahtuikin.
Essi pentu pääsi kotiin
Kennellitosta tulleen yllättävän puhelun jälkeen Susanna tapasi pentua hallussaan pitäneen miehen Hyrylässä.
- Sydän oli haljeta ilosta, kun näin Essin, vaikka se ei minua heti tuntenutkaan, kertoi Susanna myöhemmin.
Pennun varkailta ostanut perheenisä jäi murheissaan katsomaan, kun onnellinen Susanna poistui pentu mukanaan. Kotona Järvenpäässä perheen muut perhoskoirat, viisivuotias Topi ja puolivuotias Emma riemastuivat Essin saapumisesta. Topi parka oli ollut itse vieressä katsomassa, kun Essi varastettiin.
- Topi masentui siitä kovasti. Ostin Emman sille kaveriksi.
Susanna totesi Essin kasvaneen valtavasti puolessa vuodessa.
- Sen turkkikin on pidentynyt. Turkin väritys on kuitenkin entinen.
- Olisin varmaan tuntenut Essin, jos olisin siihen jossain törmännyt, Susanna vakuutti tyytyväisenä siitä, että kaikki koirat olivat tallella.
Koska pennun ostaja ei myöntänyt tietävänsä keitä sen hänelle myyneet ”kulkukauppiaat” olivat, ei varkaita saatu vastuuseen, Sen verran kieroja olivat, että olivat antaneet tyttökoiralle uroksen nimen. Todennäköisesti koiran ostaja oli arvannut, että pentu oli varastettu, koska hän oli pitänyt Essillä poikakoiran nimen.
Teksti ja Essin kuva: Maija Ankkuri