Karkurit.fi -sivuston historiaa
Karkurit.fi -sivusto täytti 22 vuotta viime joulukuun 7. päivä. Sivustoa julkaiseva Suomen Löytöeläinapu ry. on yleishyödyllinen, vapaaehtoisvoimin toimiva eläinsuojeluyhdistys, joka hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 3.02.2004.
Alkuaikojen ilmoitteluohjeemme:
LÄHETÄ MAKSUTON KATOAMIS–, HAVAINTO– VARKAUS– TAI LÖYTYMISILMOITUS sähköpostilla osoitteeseen: karkurit miuku mbnet piste fi (ilman välilyöntejä). Päivittäjä laittaa ilmoituksen sivuille.
HUOM.
Kirjoita ilmoitusteksti sähköpostiin normaalilla tekstillä, ei pukkikirjaimilla! !
Ei kannata lähettää liitetiedostona muuta kuin jpg –kuva kadonneesta. Emme avaa muita liitteitä!
Tarvitsemme kadonneesta (löytyneestä/nähdystä) seuraavia tietoja:
Katoamis– löytymis– tai havaintopaikkakunta ja päivä, eläimen laji, rotu, sukupuoli ja kadonneen ikä sekä yhteyshenkilön puhelinnumero.
Kerro myös lemmikin väritys (joskus valokuva liitetään ilmoitukseen vasta jälkikäteen). Toivomus: liitteenä mielellään vain YKSI max 100 kt:n JPG-VALOKUVA per kadonnut !
Kannattaa luvata PALKKIO löytymiseen johtavasta havainnosta! Saat enemmän havaintoilmoituksia. (Palkkiosumma 20 € tai enemmän, summa kerrotaan yleensä vasta kun se on ansaittu. )
EI ILMOITUKSIIN KADONNEEN NIMEÄ, eikä tarkkaa kotiosoitetta !!
Ohjeet pätevät edelleen. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse lähettää sähköpostilla. Sen voi itse laatia ja siihen mahtuu kolme kuvaa.
Viimeisten 10 vuoden aikana on Karkurit.fi:ssä julkaistu (vv. 2015 - 2025) yli 30 000 katoamisilmoitusta, joista 16 869 on ollut koirista.
====================================
Alkuajat
Saunalahti sponsoroi Suomen Löytöeläinavulle ilmaisen julkaisutilan vv. 2003 - 2008.
Kadonneille lemmikeille ei ollut Suomessa ennen loppuvuotta 2003 keskitettyä ilmoittelupaikkaa ennen Karkurit.fi -sivuja. Koiranetsintätoiminta otti vielä silloin ensi askeleitaan. Kadonneen löytyminen onnistuu sitä paremmin, mitä nopeammin ja tehokkaammin etsintä käynnistetään. Lemmikin kadottajalle pystytään antamaan kokemusperäisiä etsintäohjeita ja määrätyillä alueilla on mahdollisuus saada etsijäkoiraa paikallistamaan karkurin pakoilupaikka.
Olen seurannut karkuritapauksia näköalapaikalta siitä saakka, kun ensimmäinen katoamisilmoitus tuli karkurit.fi -sivuille ja käynyt omien koirieni kanssa joitakin karkureita etsimässäkin. Kun aloin muistella mitä kaikkea vuosien varrella onkaan tapahtunut, päätin laittaa paperille ne tapaukset, jotka muistan.
Yksin liikkuva lemmikki voidaan varastaa. Huumeenkäyttäjä saattaa tarvita ainetta
päivittäin välttääkseen vieroitusoireet ja pystyäkseen toimimaan arjessa.
Yksi rahoituskeino huumeen hankintaan on varkaus. Yksin liikkuva kissa kelpaa hyvin jos
sen vain saa kiinni, koska sen voi myydä. Nykyisin maksetaan myös maatiaiskissoista. Ei yhtä paljon kuin rotukissasta, mutta ainakin jonkin verran.
Jo pelkästään sen takia, että kadonnut kissa voidaan varastaa, ei tarkkaa katoamisosoitetta voi kertoa ilmoituksissa. Kylän tai kaupunginosan ilmoittaminen riittää. Ei kannata edes vastata kyselyihin, joissa katoamisosoitetta tiedustellaan. Kysyjä ei itse ehkä ole varastamassa kissaa, mutta hän ei ole ainoa kiinnostunut.
Kun Tampereen Hervannassa katosi kissa omistaja jakoi ympäristöön katoamislappuja, joiden kuvissa poseerasi siamilaiskissa. Ei tullut puheeksi mitä hän oli katoamislappuihin kirjoittanut. Lähelle pysähtyi auto, jonka pelkääjän paikalta nousi epämääräisen näköinen nainen. Kissan kadottaja oletti, että naisella oli tietoa hänen kissastaan. Hän arvasi oikein. Nainen sanoi löytäneensä kissan kuolleena ja heittäneensä sen kauas tiestä. Löytöpaikkaa hän ei muistanut. Pettynyt kissanomistaja lopetti lappujen jakamisen ja lähti käymään kaupassa. Paluumatkalla hän näki kissansa kuolemasta kertoneen naisen auton kiertelemässä ympäristössä.
Kadonnut kissa tuli illalla kotiin. Omistaja soitti neuvontaamme ja kertoi aamupäivän tapahtumista. Omistaja oli poistanut jo Facebookin katoamisilmoituksen ja Karkurit.fi:n ilmoitus siirrettiin kotiutuneisiin. Omistajan mieleen ei ollut juolahtanut, että kissan kuolleena löytymisestä valehdellut nainen ja hänen autokuskinsa etsivät rotukissaa saadakseen siitä rahaa.
Viikon parin päästä omistaja soitti uudelleen. Kissa oli taas karannut. Luultavasti huumekaksikko onnistui sillä kertaa koska kissa ei palannut kotiin eikä sitä löydetty koskaan. Tuskin enää löydetäänkään koska siamilaiskissan katoamisesta on yli 10 vuotta.
Asuiko Bondyn varastanut pariskunta Helsingin Tapanilassa?
Yksi vuoden 2003 joulukuun 7. päivänä avatun Karkurit.fi –sivuston ensimmäisistä katoamisilmoituksista oli Helsingin Länsi-Pakilassa karanneen, soopelinvärisen uroscollien Bondyn katoamisilmoitus.
Uroksen katoaminen aiheutti omistajaperheelle paljon murhetta. Bondy oli perheen 12-vuotiaan tyttären kasvukumppani ja tytön koulumenestys kärsi koiran katoamisen takia. Perheen äidillä on sydänlihaksen rappeutumasairaus, jota koiran katoamisen aiheuttama stressi pahensi.
Bondyn katoamisilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa vuoden 2003 elokuussa. Ilmoituksessa oli valokuva ja tekstissä kerrottiin, että 12-vuotias soopelinvärinen uroscollie katosi kaksi viikkoa sitten Helsingin Länsi-Pakilassa.
Bondya etsittiin huonolla menestyksellä monta kuukautta, kunnes selvisi mitä koiralle oli tapahtunut. Koiraetsijät ry. jakoi collien katoamislappuja varmaan satamäärin eri puolille Helsinkiä, etenkin Pakilaan, Oulunkylään, Pukinmäelle, Malmille ja Tapanilaan. Karkaamisesta ehti kulua useita kuukausia ennen kuin selvisi, mitä Bondylle oli tapahtunut. Siitä tuonnempana.
Helsingissä liikkuvasta Bondyn näköisestä colliesta saatiin useita havaintoja, etenkin sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat julkaisi joulun 2003 alla jutun, jossa kerrottiin Bondyn katoamisesta ja että se halutaan jouluksi kotiin. Lehden toimittaja ja valokuvaaja olivat paikalla, kun Koiraetsijät ry:n etsijäkoiran omistajat kokoontuivat koirineen ja hajaantuivat eri suuntiin etsimään Bondya. Vaikka Bondy ei löytynyt kyseisellä ryhmäetsinnällä, sai katoaminen koko sivun jutun ansiosta paljon huomiota.
Olin tutustunut Suomen ensimmäisen etsijäkoirayhdistyksen, Koiraetsijät ry:n puheenjohtajaan Christina Kittelään heti sen jälkeen, kun karkurit.fi –sivusto avattiin. Koiraetsijät-yhdistys oli etsinyt ahkerasti Bondya. samoin kuin Suomen koiranetsinnän pioneeri Marja Huovila. Koska Christina asui havaintopaikan lähellä, ehdotin hänelle, että lähtisimme havaintoiltana Bondyn jäljille.
Christinan johtama Koiraetsijät ry. oli perustettu vuonna 2002 sen jälkeen, kun Christinan pieni shetlanninlammaskoira Lelu löytyi lähes kahdeksan kuukauden karkureissun jälkeen. Lelu karkasi hoitajalta kesällä 2001 Espoon Laajalahdesta ja varmat näköhavainnot loppuivat jo alkuvaiheessa. Kuukausien raastava epävarmuus muuttui iloksi, kun Christina helmikuussa 2001 sai ratkaisevan puhelun: Lelun olinpaikka oli selvinnyt. Pikkukoira loukutettiin Vantaanlaaksossa pari päivää myöhemmin. Omistajien onnella ei ollut rajoja. Lelu oli oma, entinen itsensä, tosin karvaton sellainen, kunnes turkki kasvoi entiselleen. Lelun turkki ajettiin syöpäläisten takia pois.
Omat koirankarkauskokemukseni eivät olleet yhtä pitkäkestoisia kuin Lelun emännän. Sain niistä kuitenkin hyödyllistä tietoa, jota pystyin käyttämään neuvoessani muita koirankadottajia.
Narttukoirani Ronja oli synnyttänyt vuoden 1997 marraskuussa 16 pentua, joille oli tehty aitaus rivitalon takapihalle. Aitaukseen päästiin asunnon takaovesta, joten pennuilla ei pitänyt olla karkaamisvaraa. Erään kerran ne kuitenkin karkasivat aitauksesta rynnättyään 16 pennun rykelmänä aitaa vasten. Aita kallistui, ja pennut juoksivat lumisen pellon poikki metsään. Kolmetoista pentua sain jollain ihme keinolla houkuteltua takaisin. Laitoin ne sisälle. Pelkäsin kadonneen kolmikon suunnistaneen metsän itälaidassa olevalle teollisuusalueelle ja sieltä vilkkaalle ajotielle. Kuvittelin, että niiden isä löytäisi ne, olihan Soturi puhdasrotuinen sakemanni. Laitoin urokselle hihnan ja lähdin viemään sitä teollisuusalueen suuntaan. Kävimme aivan vilkkaan tien partaalla. Sinne oli ehkä 200 metriä. Kolmikosta ei näkynyt häivähdystäkään. Hädissäni vein Soturin kotiin ja otin pentujen emän ulos. En ehtinyt laittaa sitä edes hihnaan, kun se ampaisi kuono pitkällä pieneen metsään, jonne pentulauma oli karattuaan suunnannut. Seurasin Ronjaa niin nopeasti kuin pystyin. Se juoksi kovaa kyytiä metsän takana olevalle sorakentälle ja mennä viipotti kentän läpi. Pennut kyyhöttivät kentän takalaidassa. Ronja pomppasi niiden luo, ja alkoi nuolla niitä vuoron perään. Mikä helpotus! Onneksi pennut olivat etsiytyneet tuttuun, turvallisen paikkaan, jossa niiden kanssa oli ulkoiltu.
Pentujen karkaamisesta opin ainakin kolme asiaa; emä löytää karkuteille lähteneet imetysikäiset pentunsa, karkaava koira suunnistaa tutulle seudulle, mikäli jokin mielenkiinnon kohde (esimerkiksi juoksuinen narttu urosta) ei houkuta sitä muualle, etsijäkoiraa ei ihminen saa pakottaa määrättyyn suuntaan vaan ihmisen pitää antaa koiran valita tie.
Myöhemmin olen törmännyt tapauksiin, joissa emä on lähtenyt pentujen kanssa karkureissulle, ja palannut ilman pentuja kotiin. Tällöin emokoira on halunnut päästä pennuista eroon. Ehkä ne ovat sitkeästi pyrkineet emänsä nisille, kun emä on yrittänyt vierottaa ne.
Ronjan ja Roopen karattua pari vuotta myöhemmin, huomasin, että koira palaa karkaamispaikalle, jos se vain pääsee. Kun Ronja karkasi hirven perään, se palasi reilun tunnin kuluttua lähtöpaikkaan. Samoin teki Ronjan Roope-poika joka karkasi muutamaa kuukautta myöhemmin.
Hukkareissu Käpylään
Helsingissä kesällä 2003 karannutta Bondya etsittiin kauan ennen kuin selvisi mitä sille oli tapahtunut. Kerran soopelinvärinen collie juoksi ruuhka-aikaan Malminraitilla uhmaamassa henkeään. Oli ihme, ettei se jäänyt tyyttäävien ja väistelevien autojen alle. Kävin seuraavana päivänä etsimässä Pörrin kanssa Bondya Malminraitin yläpuolella olevalla alueella. Koiraetsijät ry.:n väki etsi Bondya jokaikisen havainnon jälkeen.
Todennäköisesti näin Bondyn Helsingin Tapanilassa vuoden 2004 alussa. Jostain syystä olin niin kokematon ja sinisilmäinen, ettei mieleeni juolahtanut, että Bondy oli varastettu. Varkausmahdollisuus ei ollut juolahtanut omistajienkaan mieleen, eikä varmaan kenenkään muunkaan. Meni monta kuukautta ennen kuin saimme tietää, että epärehellinen kuusikymppinen pariskunta oli varastanut Bondyn.
Joulun 2003 jälkeen omistajat saivat soiton, että Helsingin Käpylässä oli liikkunut collie. Koira oli nähty Lahdenväylän Teboilin takana olevalla kävelytiellä. Se oli lähtenyt kävelemään pienen puiston ja asutusalueen suuntaan. Sovimme Koiraetsijät ry.:n Christina Kittelän kanssa, että lähdemme karkuria etsimään. Otin mukaan Pörrin, vastikään kuusi vuotta täyttäneen paimensukuisen narttukoirani. Tapasimme Käpylän Teboilin pihalla. Näin ensi kertaa Christinan sydänkävyn, Lelun, jonka Christina oli ottanut mukaansa. Lelu oli söötti. Se näytti ihan leikkikoiralta. On ihme, että niin pienellä koiralla oli kyky selvitä karkureissun koettelemuksista.
Lelu jäi autoon odottamaan, kun me muut lähdimme etsimään Bondya. Christinalla oli mukana Bondyn emännältä saatu metallikampa, jonka piikkeihin oli tarttunut Bondyn karvoja. Kun pääsimme havaintopaikalle, työnsin kamman Pörrin kuonon eteen. Pörrin sieraimet värisivät, kun se haisteli kampaa kiinnostuneen. Kun käskin sen etsiä, ilmekään ei paljastanut, että samaa tuoksua olisi ollut kävelytiellä. Kyllä Pörri maata nuuski niin kuin koira tekee, uteliaana kaikista hajuista. Se ei kuitenkaan ilmaissut, että maassa olisi ollut sama haju kuin Bondyn kammassa. Se ei kuitenkaan lähtenyt samaan suuntaan, johon näköhavainnon collie oli mennyt. pientä puistikkoa ja sen takana olevaa omakotialuetta kohti. Kävelytiellä nähty koira oli todennäköisesti ollut iltapäiväkävelyllä ja mennyt takaisin kotiinsa. Teboilin vieressä oli moottoritie. Seutu oli vaarallinen koiran olla pihalla vahtimatta. Ehkä sitä oli vahdittu, mutta se oli siitä huolimatta karannut.
Pörrin käytöksestä päätellen Bondyn hajua ei ollut niissä paikoissa, joilla kävelimme. Työnsin Bondyn kamman aina välillä Pörrin kuonon eteen. Alueella oli iso kartano ja jututin jotain työntekijää. Kävimme myös samalla alueella olevan ratsastustallin luona jakamassa ratsastajatytöille katoamisilmoituksia.
Mitään muuta hyötyä kartanoalueella käynnistä ei ollut kuin se, että muuan jututtamani nainen kertoi Tapanilassa asustelevan karkailevan collien. Nainen ei tiennyt kuka koiran omisti, eikä sitäkään, missä päin Tapanilaa koira asui.
Kuusikymppinen pariskunta juoksutti Bondyn etsijöitä
Kadonnut pitpullpentu
Seuraavassa etsinnässä tein monia virheitä, jotka kokemattomalle helposti sattuu. En esimerkiksi antanut etsimässä olleen koirani viedä sinne, minne se itse halusi. Unohdin myös tehdä katoamislappuja, joita on hyvä jakaa vastaantuleville. Tosin Urjalassa oli vain yksi vastaantulija, joka lopulta ratkaisi koko etsinnän.
Virosta ostettu neljän kuukauden ikäinen koiranpentu katosi Urjalankylässä vuoden 2004 tammikuussa. Pennunomistajan sisar oli keksinyt lähettää pennun katoamisilmoituksen MTV3:n chattiin. Televisioni oli päällä, vaikka roikuin netissä, ja onneksi juontaja luki ilmoitukset ääneen. Kun kuulin karanneen pennun ilmoituksen, lähetin chattiin pyynnön, että pennun kadottaja soittaisi karkurit.fi:n puhelinnumeroon.
Soittoa ei kuulunut. Olin jo luopua toivosta, kun noin puolen tunnin kuluttua pennun katoamisilmoitus ilmestyi karkurit.fi -sivuston sähköpostiin ilmestyi. Kuva puuttui, mutta pelkkä tekstikin riitti. Laitoin ilmoituksen sivuille ja soitin sen puhelinnumeroon. Masentuneen kuuloinen nuori miesääni vastasi.
Koiravarkauksia
Ennen koira vahti taloa, nyt täytyy omistajan vahtia koiraa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei koiraa jätetä yksin edes kaupan eteen. Monen on vaikea uskoa, ettei sitä pitäisi jättää yksinään edes aidatulle kotipihalle, ellei aita ole riittävän korkea, ja portti sisäpuolelta lukossa. Kuka korvaa sen sydänsurun, joka seuraa, kun koira katoaa kauppareissulla tai rosvo hakee sen kotipihalta? Suuri osa varastetuista koirista jää löytymättä, mutta vastaan on tullut myös joitakin onnellisiakin tapauksia.
Heinäkuussa 2003 joutui nuori oululaisrouva avuttomana katsomaan, kun nuorisojoukko varasti pihalta perheen koiranpennun. Pentu oli pihalla vapaana, kun nuoret ilmestyivät autolla paikalle, ikkunat auki, radion kovaääninen täysillä pauhaten. Yksi nuorista kävi nappaamassa pennun omistajan nenän alta. Omistaja ei ehtinyt reagoida ennen kuin auto poistui paikalta, eikä pentua saatu koskaan takaisin. Yksi havaintoilmoitus tuli kuukausien kuluttua samannäköisestä koirasta, joka oli liikkunut Haaparannassa ilman omistajaa.
Oulussa varastettiin myös muita rotukoiria. Seuraavana vuonna Oulussa katosi täysin jäljettömiin nuori bluemerle -värinen collie. Yksikin koira oli kadonnut jäljettömiin keskellä kaupunkia sen jälkeen, kun se oli kiskaissut hihnan taluttajan kädestä ja kadunkulman taakse. Koiraa ikävöinyt pikkutyttö laittoi siitä karkureihin varkausilmoituksen. Kun tytön äiti sai tietää ilmoituksesta, hän käski poistaa sen. Myös muuta oman käden oikeutta käytettiin. Eräs oululaisperhe ilmoitteli pihalta varastetusta saksanpaimenkoirasta. Karkurit.fi:ssä ilmoituksen bongannut nainen soitti ja kertoi myyjän hakeneen koiran pois, koska se oli luvattu maksaa vasta, kun myyjä olisi toimittanut koiran rekisteripaperit. Asiasta tietäneen naishenkilön mukaan ei myyjällä ollut koiran rekisteröintiasiakirjaa.
Vuonna 2004 Laihialla huhuttiin vaaleasta pakettiautosta, johon anastettiin koiria. Auton oli nähty liikuskelevan hiljaista vauhtia omakotialueilla ja siitä kytättiin pihoilla olevia koiria. Joku oli osunut paikalle, kun pakettiautolla liikkunut mies oli yrittänyt irrottaa koiraa kaupan edestä.
Ruskea labbis oli viety kotipihalta kopin edestä. Kotipihaltaan katosi myös laihialaisen poliisin berninpaimenkoirauros. Yhdeltä laihialairouvalta varastettiin sylikoiranarttu. Koira oli nähty ison seurueen matkassa Jyväskylässä.
Nivalan Junnonperällä koiravarkaissa käyneet nuoretmiehet olivat liikkeellä heinäkuussa sillä aikaa, kun talonväki oli herätysjuhlassa Ylivieskassa. Samoille miehille menetti yksinäinen mummo piilottamansa rahat ja neuvoi vielä miehille kaupanpäälisiksi tien maalaistaloon, jonka pihalla miehet varastivat koiranpennun ja ulkoportailla olleen 10 kilon koiranruokasäkin. Mummon puolustukseksi sanottakoon, että hän ei huomannut rahavarkautta ennen kuin miehet olivat lähteet.
Varkaat veivät auton ja koiran
Vantaan Tikkurilassa varastettiin yöllä 9.11.2004 sininen maasturi, jonka takapenkillä nukkui seitsemänvuotias tumma saksanpaimenkoiranarttu. Pajero löytyi seuraavana aamuna Mäntsälän Ohkolasta. Koiraa ei autossa ollut. Varkaan automatka oli keskeytynyt virtalukon hajoamiseen. Auton lattialla oli huumeruisku sekä epämääräinen muoviastia, joka oli ehkä toiminut koiran juomakuppina. Ei ole tietoa minkä verran koiravarkaus työllisti poliisia. Ainakin omistaja etsi koiraansa. Lahden moottoritieltä sattui niihin aikoihin tulemaan havainto tien reunalla olleesta kuolleesta saksanpaimenkoirasta. Kun varastetun koiran omistaja meni paikan päälle, ei hän löytänyt koiraa. Urakoitsija, joka oli palkattu keräämään autojen alle juosseet eläimet, oli työntänyt koiran pusikkoon, josta se ei näkynyt tielle. Pusikkoon lykätty saksanpaimenkoira oli perusvärinen.
Perhoskoiraa kaupiteltiin linja-autoasemalla
Jos yhdistää kauppareissun ja koiran ulkoiluttamisen saattaa käydä niin, että 
joutuu kävelemään ilman koiraa kotiin. Helsinkiläinen koiran omistaja kiinnitti
koiransa Helsingin asematunnelin S-Marketin eteen. Kun hän oli ostoksensa
tehnyt ja meni ottamaan koiraansa, se oli kadonnut.
Koiran katoamispäivä oli tammikuun 23. vuonna 2005. Omistaja kyseli katoamispaikalla olleelta miesporukalta, oliko joku miehistä laittanut merkille minne hänen koiransa oli joutunut. Ei, oli vastaus. Omistaja joutui lähtemään yksin kotiin. Hän laittoi samana päivänä karkurit.fi –sivustolle kuvallisen varkausilmoituksen, ja ilmoitti myös Helsingin Sanomissa. Joku oli ottanut omistajaan yhteyttä ja kertonut nähneensä varkauspäivänä Helsingin linja-autoasemalla epämääräisen pariskunnan kaupittelemassa perhoskoiraa.
Joitakin aikoja myöhemmin perhoskoiran näköinen koira oli nähty pääkaupunkialueen ulkopuolella. Havaintoilmoitus vaikutti uskottavalta, koska myös Riihimäellä sijaitsevasta Kennel Laguunista varastettu cavalier king charlesinspanielnarttu löytyi Hyvinkäältä.
Perhoskoiran omistaja kävi katsastamassa havaintoalueen. Hän jätti lähikaupan ilmoitustaululle kuvallisen katoamislapun, jossa luki, että koira oli nähty sillä alueella. Havainnosta kertominen oli virhe. Jos koira oikeasti oli lähistöllä, tuskin se oli siellä enää sen jälkeen, kun koiran varkailta ostaneet näkivät ilmoituksen. Varoituslappu havaintoalueen kaupan seinällä ei ole paras mahdollinen tapa löytää varastettu koira. Fiksu-nimistä pikkukoiraa ei koskaan löydetty eikä kukaan otttanut siitä enää yhteyttä.
Tapauksesta on kulunut jo liian kauan, vaikka perhoskoira saattaa elää hyvissä olosuhteissa jopa 18-vuotiaaksi, ei omistaja ole välttämättä enää elossa.
Ottoa etsittiin "kissojen ja koirien" kanssa
Heinäkuussa 2005 Varsinais-Suomen Vehmaalla katosi vaalea kiinanpystykorva Otto. Oli alkanut ukkostaa, kun Otto oli pihalla odottamassa isäntäväkeä kaupasta.
- Otto oli kadonnut sillä aikaa, kun olimme mieheni kanssa kaupassa. Se oli varmaan pelästynyt ukonilmaa ja rikkonut tarhasta aidan, muistelee Oton emäntä.
Omistjat soittivat Koiraetsijät ry:hyn ja kuulivat, että yksi uusmaalainen etsijäkoiranomistaja oli parhaillaan koirineen leirillä Turun seudulla. Helteestä huolimatta etsijäkoiranomistaja lähti koiransa kanssa Ottoa jäljittämään. Ukonilmasta alkanut huono tuuri kuitenkin jatkui, sillä etsijäkoiraa puri käärme.
- Seuraavana päivänä etsintää jatkettiin nuoremmalla koiralla, joka väsähti kesken etsinnän.Ei auttanut, vaikka mieheni oli varannut mukaan monta kanisterillista vettä. Lämpötila oli 32 astetta.
Koiraleiri loppui, ja etsijäkoirien omistaja lähti koirineen kotiin. Jomperot eivät kuitenkaan luovuttaneet.
- Oton katoamisilmoitus oli edelleen Karkurit.fi –sivuilla. Lisäksi soittelin läpi kaikki maakunnan eläinlääkärit ja lähes kaikki Suomen löytöeläintarhat, Terttu Jompero kertoo.
Kun Turun Sanomissa oli juttu karkurista, omistajat saivat havaintosoittoja Vakka-Suomesta asti.
Yksi merkittävä soitto tuli lehden ilmestymispäivänä Raumalta, jossa Oton värinen kiinanpystykorvauros oli nähty kauppatorilla.
- Soittaja oli ollut Rauman torilla saman myyntipöydän ääressä koiran kanssa liikkuneen nelihenkisen perheen kanssa.
Koira ei ollut pentu, vaan ihan normaalikokoinen uros. Lapset olivat sanoneet, että koira oli vasta hankittu ja sen nimi on Nalle.
- Havainnosta soittanut rouva harmitteli, lukeneensa Turun Sanomien jutun vasta kotiin päästyään. Jos hän olisi tiennyt Otosta aikaisemmin, hän olisi ottanut koiran kanssa liikkuneiden auton rekisterinumeron ylös.
Kauppatorin myyjistä ei kukaan tuntenut perhettä, kun Jomperot kävivät torilla kyselemässä. He tapasivat myös havainnosta soittaneen raumalaisrouvan, jolla oli yhtä lyhyt tukka kuin Terttu Jomperolla. Hiusten samankaltaisuus sai Terttu Jomperon epäilemään, että kyseessä saattoi hyvinkin Olla otto, koska koira oli hakenut turvaa raumalaisrouvasta.
-Se oli parkkeerannut itsensä rouvan jalkoihin.
Jomperot juoksivat Oton perässä koko kesän ja vielä syksylläkin. Vaikka he saivat kiitettävän paljon koirahavaintosoittoja, he joutuivat huomaamaan, etteivät ihmiset tunteneet koirarotuja.
- Jos ehdimme ajoissa paikalle, koira ei ollut koskaan kiinanpystykorva vaan kultainnoutaja. Yksi, josta meille soitettiin, oli pieni terrieri. Juoksimme sen perässä pitkin metsiä kunnes selvisi, ettei se ollut Otto.
Paikallinen löytöeläintarhanpitäjä sai houkuteltua terrierin kissanruualla kiinni. Koira oli karannut omistajiensa autosta Porin yläpuolelta.
Jomperot ajoivat yhden koirahavainnon perässä Tampereelle saakka, ja he etsivät Ottoa pari päivää kunnes selvisi, että joku omisti havaintoalueella ruskean kiinanpystykorvan. Jomperot joutuivat taas lähtemään tyhjin toimin kotiin.
Vielä vuoden 2006 syksyllä tuli yksi tieto koirasta, joka vaikutti Otolta.
- Tuusulasta soitti nuori neitonen, joka oli löytänyt vaalean chow chown. Soittaja oli varma, että koira oli ollut Otto.
- Hän ei ollut ehtinyt katsoa karkurit.fi –sivujen ilmoituksia kuin vasta jälkikäteen. Koiran löydettyään hän oli mennyt kotiinsa sisälle. Oven taakse oli ilmaantunut 30-40 –vuotias pariskunta, jolta koira oli päässyt karkuun. Neitoinen kertoi, että pariskunta oli kuljeskellut ympäristössä koiraa etsien. Kun mies ja nainen ilmaantuivat sitä hakemaan, koira oli turvautunut neitoseen eikä olisi millään halunnut lähteä pois.
Myös Rauman kauppatorilla olleen kiinanpystykorvan kanssa liikkuneen perheen isä ja äiti olivat 30-40 vuotiaita.
Pentukoira katosi Tapulikaupungissa
Viikko Oton katoamisesta lähti Helsingin Tapulikaupungissa yhdeksän kuukauden ikäinen koiranpentu omille teilleen. Omistajat, nuoripari ukoilutti koiraa vapaana kotinsa lähellä metsikössä. Pentu oli yhtä äkkiä lähtenyt juoksemaan karkuun. Omistajat onnistuivat saamaan vielä samana iltana paikalle etsijäkoiran, joka jäljitti pentua noin viiden kilometrin päähän. Etsijäkoira kadotti peruskoulun lähellä olevassa pienessä metsässä pennun jäljen. Kun pennusta tuli havaintosoitto, eikä omistaja saanut alkuperäistä etsijäkoiraa paikalle, omistaja pyysi minulta apua.
Yksi oli laumasta poissa
Muistan selkeästi sen marraskuisen iltapäivän vuonna 2005, kun
olimme Sussu-koirani kanssa etsimässä karannutta rottweiler-sakemannia. Hyvinkääläisperheen koirat olivat karanneet omistajan lähdettyä töihin. Kun emäntä palasi kotiin, pihalla
oli yhtä lukuun ottamatta koko perheen koiralauma, seitsemän koiraa.
Piha-aidan portti oli normaalisti aina lukossa. Sinä aamuna portti oli tarkoituksella
jäteautoa varten auki. Talon ulko-ovi oli jäänyt vahingossa lukitsematta, samoin ulko-oven edessä ollut koira-aitaus.
Lähinaapuri oli kertonut koirien emännälle, että koiralauma oli oikaissut
hänen pihansa poikki metsään. Aikansa juostuaan koirat olivat palanneet
takaisin. Vain uroksista kaikkein leikkisin oli jäänyt jonnekin.
Kun isosta koiralaumasta on joku kateissa, jäljellä olevat koirat esitellään etsimään lähtevälle koiralle yksi kerrallaan. Vieraalla pihalla vieras etsijäkoira saisi kyytiä, jos sille yritettäisiin esitellä kokonaista koiralaumaa yhtä aikaa. Etsijäkoira on hihnassa, samoin kadonneen koiran laumajäsenet, jotka näytetään sille turvallisen välimatkan päästä yksitellen.
Esittelyn jälkeen etsijäkoiran annetaan haistaa kateissa olevan koiran pantaa tai jotain muuta mistä löytyy kadonneen haju. Kun kyse on koiralaumasta, on kaikissa esineissä jokaisen koiran tuoksu. Tässä Hyvinkään tapauksessa oli karkurin panta sen kaulassa. Ainoa esine, josta Sussu sai karkurin hajun, oli pallo.
Tapahtui virhe. Olimme siihen saakka etsineet Sussun kanssa vain sellaisia koiria, joita omistajaperheessä oli karkurin lisäksi vain yksi. Nyt koiria oli seitsemän, eikä karkurin omistaja halunnut esitellä niitä Sussulle. Hänellä oli kiire päästä etsimään. Hän suostui sentään siihen, että koiralauma katseli aitauksesta, kun Sussu haisteli parin metrin päästä. Etsintä ja Nestorin seikkailu löytyy linkistä
Nestorin karkureissu
Maija Ankkuri
