Mikrosiru pelasti varkaan kynsiin joutuneen papillonpennun
Vantaalaisperhe joutui luopumaan perheenisän hankkimasta paperittomasta papillonpennusta, joka oli ostettu koiravarkailta.
Kun perheenisän yllättäen hankkimalle papillonpennulle tarvittiin lemmikkipassi, pentu vietiin sirutettavaksi eläinlääkärille. Lemmikin kaulanseutu pitää ennen mikrosirun asettamista tarkastaa. Kun eläinlääkäri tarkasti pennun sirutusalueen mikrosirunlukijalla, selvisi, että pennulla oli jo mikrosiru.
Yllättynyt eläinlääkäri halusi tietää mistä asiakas oli pennun ostanut. Asiakas selitti hankkineensa koiran ”kulkukauppiailta”. Hänellä ei ollut tiedossa kulkukaúppiaiden nimiä. Pennun omistaja löytyi helposti koska mikorsiru oli rekisteröity.
Viisi sormea ja vilaus
Pentu oli ehtinyt olla kateissa kolmisen kuukautta. Se katosi, kun Susanna sitoi kaksi koiraansa järvenpääläisliikkeen eteen. Kun Susanna oli hoitanut asiansa ja meni ottamaan koiria, oli pentukoira kadonut. Jäljellä oli vain aikuinen papillon.
Kotiin päästyään Susanna laittoi varkausilmoituksen Karkurit-fi -sivuille. Hän kirjoitti siihen että pennulla on siru. Sirutustieto poistettiin yhteisymmärryksellä, koska oli olemassa mahdollisuus, että pentu löytyisi sirun avulla. Kuten alussa kerroimme eläinlääkäriasemalla selvisi, että pentu oli sirutettu.
Essi pääsi kotiin
Susanna tapasi pentua hallussaan pitäneen miehen Hyrylässä.
- Sydän oli haljeta ilosta, kun näin Essin, vaikka se ei minua heti tuntenutkaan, kertoi Susanna myöhemmin.
Pennun varkailta ostanut perheenisä jäi murheissaan katsomaan, kun onnellinen Susanna poistui pentu mukanaan. Kotona Järvenpäässä perheen muut perhoskoirat, viisivuotias Topi ja puolivuotias Emma riemastuivat Essin saapumisesta. Topi parka oli ollut itse vieressä katsomassa, kun Essi varastettiin.
- Topi masentui siitä kovasti. Ostin Emman sille kaveriksi.
Susanna totesi Essin kasvaneen valtavasti puolessa vuodessa.
- Sen turkkikin on pidentynyt. Turkin väritys on kuitenkin entinen.
- Olisin varmaan tuntenut Essin, jos olisin siihen jossain törmännyt, Susanna vakuutti tyytyväisenä siitä, että kaikki koirat olivat tallella.
Koska pennun ostaja ei myöntänyt tietävänsä keitä sen hänelle myyneet ”kulkukauppiaat” olivat, ei varkaita saatu vastuuseen, Sen verran kieroja olivat, että olivat antaneet tyttökoiralle uroksen nimen. Todennäköisesti koiran ostaja oli arvannut, että pentu oli varastettu, koska hän oli pitänyt Essillä poikakoiran nimen.
Teksti ja Essin kuva: Maija Ankkuri





