Korkealta pudonnut kissa
Ellei korkealta hypännyt/pudonnut kissa ole loukkaantunut niin pahoin, että se makaa tuskissan alimman ikkunan / parvekkeen alla, se on todennäköisesti juossut shokissa piiloon. Jos kerrostalossa, jonka parvekkeelta tai ikkunasta kissa hyppäsi, on alatasanteita ja ulokkeita, ne pitää tarkastaa huolella.
Loukkaantunutta kissaa saa kuljettaa vain kantokopassa. Kun kissa on löytynyt, se nostetaan varoen tasaisen alustan avulla kantokoppaan ja viedään välittömästi eläinlääkäriin. Varmista, että koppa on kunnolla kiinni. Kissa on hyvä salaamaan kivun. Kivulias kissa lohduttaa itseään kehräämällä.
Putoamispaikka ja -korkeus vaikuttaa siihen, selviytyykö kissa hypystä. Jos kissa hyppäsi ekasta tai tokasta kerroksesta, se on todennäköisesti selvinnyt alas suht hyväkuntoisena. Jos kyse on kolmannesta tai vieläkin ylempää, kissa saattaa pudottuaan kyetä liikkumaan, mikäli putoamiskohdassa on pensas, nurmikko tai pehmeä hiekka. Loukkaantuneenakin kissa on sitkeä. Ellei putoaminen ole halvaannuttanut sitä, eikä sillä ole isoja vaurioita, se lähtee heti liikkeelle. Shokissa oleva kissa voi hakeutua pois tapahtumapihan piiristä ennen kuin kipu iskee. Missään tapauksessa ei loukkaantunut kissa lähde kilometrien päähän.
ELLEI KISSA LÖYDY VÄLITTÖMÄSTI, ilmoita katoaminen kunnan löytöeläintarhaan. Katoamisalueella laputetaan kaikki lähitalot, ilmoittamatta silti tarkkaa katoamisosoitetta, koska muutkin kuin "kissaihmiset" lukevat ilmoituksesi.
Kerrostaloissa kuvailmoitukset laitetaan sekä ala-aulan ilmoitustaululle, että jäterakennuksen oven ulkopuolelle. Ulko-ilmoituksissa käytetään suojamuovia. Muista jättää ilmoituksista katuosoite pois. Riittää että siinä on valokuva ja puhelinnumero, jotta kissan bongannut voi soittaa, että pääset nopeasti paikalle ja saat vietyä kissan eläinlääkäriin.
Ellei korkealta hypännyt kissa löydy nopeasta, tärkeää on etsiä huolella, ja pyytää kaikki tutut kissaihmiset etsimistalkoisiin. Mikäli kissa on ollut shokkitilassa liikuntakykyinen, se on voinut livahtaa jonkun autotalliin tahi ryömiä ulkorakennuksen tai jäteastian alle. Kissa pitää ahtaista paikoista, joissa jonkinlainen katto suojaa sitä.
Siltä varalta, että kissa liikuskelee, vaikka sitä ei näkysikään. pidetään putoamiskohdan lähellä, alimman parvekkeen alla tuoretta kissanruokaa. Laita parvekkeen alle myös kissan vessa siksi aikaa, kun talon lapset ovat sisätiloissa, eli yöksi.
Jotta kissa tuntisi olonsa turvalliseksi mikäli se ruokapaikalle pääsee, jätä sinne myös omistajan pesemätön vaate. Vaatteen pitää olla niin iso, että kissa voi levätä sen päällä. Kissaa voidaan myös yrittää loukuttaa alimman parvekkeen alle laitetulla loukulla. Yöajaksi parvekkeen alle kannattaa viedä houkuttimeksi kissan kanneton vessa, jonka pissahiekkoja ei vaihdeta puhtaiksi.