Kastroitu ja sirutettu kollipoika 14v karkasi uudesta asuinpaikastamme Jämsän Hallin Pihlaistosta tiistaina 4.8. - 26 noin klo 23:30. Ryntäsi ulko-ovesta talon taakse pimeään metsään. Ihan kaikki on nyt kissan löytymiseksi tehty. Ilmoitettu moneen ryhmään, jaettu katoamisilmoitusta, loukku laitettu, hajujälket, omistajan vaate ja kissanhiekka laitettu kuistille, ovia jätetty yöksi auki, kissan maukumista soitettu kännykällä, etsitty yöllä ja päivällä, puut tarkistettu moneen kertaan, rakennukset ja lähitienoot myös.
Olemme asuneet noin 2kk tuolla maalla ja muihin taloihin on jonkun verran matkaa. Kissa on aika iso, 6,4kg ja väriltään vaalea, hiukan punertava, raidallinen, vähän on riippamahainen. On aika arka, ei ehkä anna vieraalle kiinni. Melko hiljainenkin on, mutta jos naukuu niin ääni on aika matala ja omanlainen. Ollut aina sisäkissa, nyt isolla pihalla pieniä hetkiä ulkoillut meidän ja koiramme mittelspitziä valvonnan alla päivällä eikä ole siitä mihinkään lähtenyt. Tiistaina iltamyöhään kun Isäntä palasi koiralenkiltä niin kohtasivat kuistilla ja saattaa olla, että koira siinä kissaa päin vähän rynni ja sen vuoksi kissa suivaantuneena karkasi yöpimeään. Näin oletamme käyneen.
Kaikki havainnot ovat tervetulleita. Pari on saatu, eivät valitettavasti johtaneet tulokseen.
041 5479041
041 5479079





