Karkuteille lähtenyt nuori dobermanniuros nähtiin sora-autotiellä

Kun Udo karkasi, omistajat saivat ensimmäisen havaintosoiton Vihtijärvi-Karkkila -tieltä, jolla isot kuorma-autot kuljettivat sorakuormia aamuvarhaisesta iltaan.

Yhdeksän kuukauden ikäinen dobermanniuros Udo oli lähtenyt omille teilleen Vihtijärvellä, kun sitä oli juoksutettu syrjäisellä metsäaukiolla. Koira oli ollut karkureissulla yli yön ja jonkin verran seuraavaa päivää, kun sen katoamisilmoitus laitettiin Karkurit.fi-sivuille.

Ensimmäisen katoamislapun omistajat veivät soramiesten suosimaan ruokailupaikkaan. Seuraavat jaettiin Udon karkureitille samalla, kun
karkuria jäljitettiin Suomen Löytöeläinavun etsijäkoiralla.

Karkkilantien Vihtijärven puoleinen tieosuus ei ole kauhean mutkainen, mutta mäet haittaavat tien näkyvyyttä. Se, että tiellä kuljetettiin soraa, oli koirakarkurin kannalta vaarallinen tieto.

Päätimme karkurin emännän Kati Fingerroosin kanssa aloittaa etsintä karkaamispaikalta. Heti sinne ehdittyämme Kati sai mieheltään tekstiviestin, että karkuri seisoskeli keskellä sorankuljetustietä. Tielle oli pysähtynyt kaksi sorarekkaa, joita uros ei ollut väistänyt, eikä se ollut antanut ottaa itseään kiinni.

Lähdimme isolle tielle. Koira ei ollut enää siellä. Rekatkin olivat jatkaneet matkaa. Lähdimme läheiselle sorakuopalle, jossa kuulimme, että yksi soramiehistä oli hetkeä aikaisemmin nähnyt Udon sorakuoppaa vastapäätä olevan pikkutien alkupäässä.
 
Ajoin havaintopaikalle. Jätin auton tien alkupäähän. Kun annoin etsijäkoiralleni Sussulle karkurin hajun, se lähti etenemään maavainulla isolta tieltä poispäin. Sussu vei meidät pieneen kuusikkoon. Se haisteli matalien kuusien varjoon jäänyttä koiran vartalon kokoista painumaa. Arvelimme, että siinä oli olut karkurin yöllinen makuupaikka. Kati lähti viemään katoamisilmoitusta taloon, jonka isäntä sattui olemaan ulkona. Hän ei ollut nähnyt Udoa.

Vaikka miehellä ei ollutkaan selässä silmiä, olimme oikeilla jäljillä. Kuljimme Sussun perässä harjulle. Kun äärettömän pitkä ja kuiva rinne oli kävelty loppuun, annoin Sussulle juotavaa.

Rinteen jälkeen Sussu halusi läheiselle pellolle. Sieltä se löysi ojan, jonka reunassa kuraa ja siinä koiran tassunjäljet. Sussu haistoi tassunpainamia aikansa ja lähti Nikulantielle. Tien haarautuessa, pysähdyimme. Kati Fingerroos bongasi pikkupojan, joka kertoi, että hänen perheensä narttukoira, jolla oli parhaillaan juoksuaika, oli pitänyt ottaa yöllä sisälle, koska se oli käyttäytynyt oudosti. Arvelimme, että koiran levottomuuden syy saattoi olla Udo. Kati jätti pojalle katoamislapun ennen kuin jatkoimme matkaa.

Shakki ja Matti

Ehkä alueella on nykyisin enemmän asutusta. Vuonna 2007 talot olivat harvassa emmekä nähneet pojan jälkeen sielun sielua sen paremmin tiellä kuin pihoillakaan. Kun pääsimme suoran loppupäähän, taivaalta alkoi tulta kaatamalla vettä. Olin ollut niin keskittynyt kadonneen löytämiseen, että sade tuli täytenä yllätyksenä. Etsinnän kannalta tilanne ei ollut hyvä, sillä Sussu lopetti jäljittämisen heti sateen alettua. Kati Fingerroos jututti parhaillaan jotain naista. Huusin hänelle, etten voi sateen takia jatkaa etsintää, koska koirani ei halua enää etsiä.

Todennäköisesti Kati oli pettynyt, kun jouduimme lähtemään pois. Sussu vei meidät autolleni. Laitoin sen takapenkille ja pahoittelin tilannetta. Lupasin tulla aamulla uudelleen.

Heitin Katin kotipihalle. Hänen miehensä oli palannut töistä, koska auto oli pihalla. Lähdin apeana kotimatkalle. Tarkoitukseni oli ajaa Vihtijärven läpi Hangontielle ja jatkaa moottoritietä Hyvinkäälle. Harmittelin mielessäni, etten ollut totuttanut koiriani koiranilmaan. Olin edelleen Vihtijärven alueella, kun kännykkäni soi. Soittaja oli Kati Fingerroos, joka kertoi, että karkuri oli autossa matkalla kotiin. Sain sen käsityksen, että viimeksi katoamislapun saanut rouva oli bongannut Udon ja soittanut omistajille. Ei se niin mennytkään. Kuulin vasta 10 vuotta myöhemmin, että Udon löytyminen oli tapahtunut salamavauhtia sen jälkeen, kun olin heittänyt Katin kotiin

- Ison talon pihalla ollut poika, jolle annoin katoamislapun, oli vienyt lapun kotiinsa, muistelee Kati.

- Koska lapussa luvattiin koiran löytymiseen johtavasta havainnosta palkkio, oli pojan isoveli lähtenyt etsimään Udoa mopolla kaverinsa kanssa. Pojat olivat ajaneet meidän kulkemaamme suuntaan. Kun koiraa ei näkynyt tiellä, he olivat menneet tieltä alkavalle metsäautotielle.
- Pojat näkivät Udon metsäautotiellä. He menivät lähimpään taloon soittamaan, sillä katoamislappu oli jäänyt mopopojan kotiin. Kun poika sai puhelinnumeroni, soitti talon emäntä minulle ja kertoi missä Udo oli nähty.
- Lähdimme mieheni kanssa ajamaan metsäautotielle ja näimme Udon korkean mäen päällä. Kun mieheni vihelsi, koira näytti siltä, että se aikoi jatkaa matkaansa.
- Olit neuvonut juoksemaan poispäin koirasta, jos alue on turvallinen. Lähdimme yhdessä tuumin mieheni kanssa juoksemaan. Udo lähti muutaman sekunnin kuluttua peräämme. Kun pysähdyimme, se hyppäsi mieheni syliin.

Vaikka Udo ei sen koommin karkaillut, omistajat tuskin unohtavat sen karkureissua.

Teksi: Maija Ankkuri
Kuva: Omistajien kotialbumi

Bondya etsittiin useita kuukausia Helsingissä