Karkurit.fi Lemmikki kateissa?
Etusivu Lisää ilmoitus Löytöeläintarhat Etsintäohjeet Blogi Linkit
Kirjaudu
Selaa ilmoituksia paikkakunnittain, lääneittäin ja eläinlajeittain. Kadonneet lemmikit, näköhavainnot ja talteenotetut.
Maksutonta ilmoitustilaa ja kokemusperäiset
ohjeet kun lemmikki on kateissa.
Jätä ilmoitus
menu

Kissan loukuttaminen

Kun kaikki keinot karkurin kiinni saamikseksi on käytetty, kannattaa karkuri loukuttaa, jos se on saatu ruokinnalla jäämään määrätylle alueelle.  Jos loukutettava on sisäkissa, on ruokaa oltava hieman myös loukun ulkopulella, mutta loukkuun laitetaan kaikkein houkuttelevimma herkut. 

Käytössä ollut loukku olisi hyvä pestä miedolla pesuaineella ja huuhdella hyvin ennen käyttöä, jotta siihen tarttunut pelonhaju poistuu. 

Piiloon sijoitetun loukun sijaintipaikkaa ei ilmoitella julkisesti, eikä sellaisille kavereille, jotka postaavat tiedon Facebookiin. Loukkuvahdiksi voi hankkia riistakameran tai varsinaisen loukkuvahdin, joka yhdistetään loukuttajan puhelimeen.  

Loukun sijoittamiselle pitää kysyä lupa maanomistajalta.  Kissoja loukutetaan kerrostalojen pihoillakin, jolloin riittänee ilmoitus isännöitsijälle. Loukkuun on hyvä kiinnittää lappu, jossa on loukuttajan puhelinnumero ja loukuttamisen syy. Useimmat karkurit menevät helposti loukkuun, mikäli loukku jätetään rauhaan, eikä joku kaiken aikaa kulje liian lähellä. Lain mukaan loukku pitää tarkistaa ainakin kerran vuorokaudessa, mutta huolehtiva omistaja tarkistaa loukkua useamminkin, kunhan ei häiritse varsinaista asiaa, eli pelota karkuria muualle.  Kuumalla ilmalla ja pakkassäällä loukkua on syytä käydä kaukaa vilkaisemassa riittävän usein ellei ole loukkuvahtia. 

Loukku piiloon

LOUKKU SIJOITETAAN PIILOON, POIS OHIKULKIJOIDEN SILMISTÄ, EIKÄ SIJAINTIPAIKKAA KERROTA ULKOPUOLISILLE. Ei ole mitään mieltä laittaa loukkua paikkaan, jossa kissavihaaja näkee sen.  

LOUKUTUSALUE RAUHOITETAAN, eli loukulla ei saa niin sanotusti ravata. Kissa tykkää mennä tunneliin. Kun kissaa loukutetaan verkkoloukulla, sen ympärille laitetaan omistajan pyyhe niin, että vaate ei peitä suuaukkoa, mutta sivut ja takaosa jäävät pimentoon.

Viritä loukku heti laukeavaksi!

Ellei ole riistakameraa tai loukkuvahtia, loukkua tarkkaillaan varovasti matkan päästä ainakin pari kertaa päivässä. Talvella sekään ei riitä, mutta jos loukun äärellä ravataan jatkuvasti, on turha odottaa toivottua lopputulosta. (Kun eläin ei enää tule vapaaehtoisesti omistajan luo, vaan se täytyy loukuttaa, on se ominut luonnoneläimen tavat ja vaistot. Jos sitä häiritään liikaa, se etsityy rauhallisemmalle alueelle.)

MITÄ RUOKAA ?                                                          

Jos loukku on muualla kuin kotipihalla, sitä kohti kannattaa tehdä tuoksuva vana sukkahousulla, jossa on öljytonnikalaa tai Purinan Courmet pastasta tehdyllä liemellä.  

Kesällä tuoreruoka pilaantuu nopeasti, tai oravat ja varikset pistävät ruoat parempiin suihin. Ruokaa kannattaa varata kotiin reilusti, jotta sitä voidaan lisätä. 

Koiralle voi loukun perälle laittaa myös ison naudanluun, joissa on lihaa jäljellä. Luu sidotaan kiinni loukkuun. Toki monenlaiset herkut, kinkku, grillattu maksa ym. houkuttavat koiraa. Kevyet ruuat lähtevät luuta keveämmin luonnoneläinten matkaan.

Kissa menee loukkuun parhaiten, kun siellä tuoksuu sen oma lempiruoka. Kuivaruoka ei tuoksu riittävän pitkälle houkutellakseen kissan loukun tuntumaan ja lopulta sisälle asti.

Kissaloukun eteen voi valmistaa siiliaidan vaikka kasvatuslaatikon reunasta..

Isoja loukkuja kannattaa kysyä metsästysajan ulkopuolella riistanhoitoyhdistyksista.

HUOMIOITAVAA:

TASAINEN ALUSTA LOUKULLE 

Loukulla on oltava tasainen alusta. Eikä loukun vieressä saa olla tikkuja tai oksia niin, että  voisivat mennä luukun väliin sen lauetessa... Etenkin laatikkoloukku olisi hyvä sijoittaa tasaiselle alustalle, että luukku tipahtaa alas suoraan... Loukku ei siis saa keikkua, kun sitä  koskee. Kissa ei välttämättä uskalla mennä epävakaalle alustalle... Talvella voi lumi tehdä tepposet.

HAJUJÄLJET:

Hyvä keino on sekoittaa tehosekoittimella öljytonnikalaa tai muuta kissan herkkua kuumaan veteen ja laittaa neste pulloon, jossa on reiällinen korkki. Näin nestettä voi valuttaa kävellessä pitkin ojan reunusta tai ruohikossa kohti loukkua. (*2 Tässä tarkempi ohje.

*1 Riistakamera on kallis vaihtoehto, jos sitä tarvitaan vain kerran, mutta ihmeen monella lemmikkinsä kadottaneella on ollut kamera jo ennestään pihavahtina.  Halvimmillaan riistakameroita on saanut ostaa tori.fi stä. Joku oli maksanut kamerastaan vain 50 euroa.  

SIILIAITA
kissaloukun eteen

Loukkuvahti

*2) Hajujälkiä on vuosikausia neuvottu tekemään sukkahousuun laitetulla öljytonnikalla siten, ettei jälkien tekijä (mikäli karkuri on tuttu) peitä  kengistään jäävää hajua vaan vetää sukkauhousunpunttia vieressään. Ehkä joku on jopa hieman häpeillen kulkenut sukkauhousujen kanssa pitkin kylänraittia, joten tuo uusi tapa tehdä reikäpullollla hajujälkiä on erinomainen!

Pääkaupunkiseudulla loukkuja.

Mm. Lohjalla kaupunki lainaa kissaloukkuja. Loukkuja kannattaa kysellä myös eläinsuojeluyhdistyksistä ja kuntien ympäristöosastoilta. 

Siilit tuppaavat menemään kissaloukkuihin.  Siilit kaipaavat toki ruokaa, mutta ne saattavat estää kissan kiinni saamisen.